Kirje Sinulle.

On olemassa omenapuu
jonka oksat maahan kurottuu.
Sen oksissa maja on ihmisten
joita pelottaa maailma tuulinen.
Maja hämärä
lohtua hengittää,
ei mikään siellä uhkaa pelkääjää.

On olemassa omenapuu
jonka oksihin öisin loistaa kuu.
Ihmeistä valoa loiste tuo.
Tule sinäkin
tämän tuikkeen luo!
Istutaan kahden ja kuunnellaan vaan,
kun puu kertoo meille kaskujaan.

On olemassa omenapuu
jonka juurella murheet unhottuu.
Sen oksilla kasvaa onnellisuus
se ilon kukkiin pukeutuu.
Tule kanssani onnea noutamaan,
on elämä kauneutta tulvillaan!

Tule luokse sen suuren omenapuun

kun suru mieleesi asettuu.

Sen lehtiin voi pyyhkiä kyyneleet

pian umpeutuu haavat auenneet.

Tule,

etsitään maja omenapuun

jonka oksat maahan kurottuu.

Oli kerran esitelmä Kehitysvammaisten tukiliitosta.

Veljelläni on yksi kromosomi

enemmän kuin minulla.

Rakkaudenkromosomi se kai on.

Vilpittömyyden, ilon geenivirhe.

Veljelläni on nauravat silmät 

ja kaikkia halaavat kädet.

Hänellä on riemun levittäjän askeleet.

Suu, joka lakkaamatta selittää

ja kyselee, mitä minulle kuuluu.

Veljelläni on herkkä mieli

joka tunnelmat aavistaa.

Liian helppo on hänelle tiuskaista,
syyttömälle.

Silloin sammuu hymy silmistä,

meidän kummankin.

Veljelläni on kyky unohtaa,

halu halata tiuskijaa.

Joskus toivon, että meillä kaikilla

yksi kromosomi liikaa olisi!

Se pieni rakkaudenlisä sydämissämme.

(Äiti käski lisätä että tää on mun itetekemä runo, tietysti, niinku kaikki mitä jossaki julkasen ilman viitteitä! Kuulemma otsikosta saa sen käsityksen että tää on otettu Kehitysvammasten tukiliiton jostain sivuilta...)