Kirje Sinulle.

On olemassa omenapuu
jonka oksat maahan kurottuu.
Sen oksissa maja on ihmisten
joita pelottaa maailma tuulinen.
Maja hämärä
lohtua hengittää,
ei mikään siellä uhkaa pelkääjää.

On olemassa omenapuu
jonka oksihin öisin loistaa kuu.
Ihmeistä valoa loiste tuo.
Tule sinäkin
tämän tuikkeen luo!
Istutaan kahden ja kuunnellaan vaan,
kun puu kertoo meille kaskujaan.

On olemassa omenapuu
jonka juurella murheet unhottuu.
Sen oksilla kasvaa onnellisuus
se ilon kukkiin pukeutuu.
Tule kanssani onnea noutamaan,
on elämä kauneutta tulvillaan!

Tule luokse sen suuren omenapuun

kun suru mieleesi asettuu.

Sen lehtiin voi pyyhkiä kyyneleet

pian umpeutuu haavat auenneet.

Tule,

etsitään maja omenapuun

jonka oksat maahan kurottuu.

Oli kerran esitelmä Kehitysvammaisten tukiliitosta.

Veljelläni on yksi kromosomi

enemmän kuin minulla.

Rakkaudenkromosomi se kai on.

Vilpittömyyden, ilon geenivirhe.

Veljelläni on nauravat silmät 

ja kaikkia halaavat kädet.

Hänellä on riemun levittäjän askeleet.

Suu, joka lakkaamatta selittää

ja kyselee, mitä minulle kuuluu.

Veljelläni on herkkä mieli

joka tunnelmat aavistaa.

Liian helppo on hänelle tiuskaista,
syyttömälle.

Silloin sammuu hymy silmistä,

meidän kummankin.

Veljelläni on kyky unohtaa,

halu halata tiuskijaa.

Joskus toivon, että meillä kaikilla

yksi kromosomi liikaa olisi!

Se pieni rakkaudenlisä sydämissämme.

(Äiti käski lisätä että tää on mun itetekemä runo, tietysti, niinku kaikki mitä jossaki julkasen ilman viitteitä! Kuulemma otsikosta saa sen käsityksen että tää on otettu Kehitysvammasten tukiliiton jostain sivuilta...)

Uskotko, jos kerron?

Marraskuun tuuli tempoo lehtiä vimmoissaan, kadut on lakaistava ennen talven tuloa. Joku hahmo yksin tietä taapertaa, peililiukkaalla alustalla horjahtelevin, ontuvan tanssahtelevin askelin. Riehuva illan myrsky mukavasti tuulettaa kulkijaa, mieltä lämmittää lyhdyssä loistava tuikun oranssi valo. Mutta mistä se on tulossa, mihin menee tää? Ja onko se ihminen vaiko tonttu, sitä ei tarina kerro sittenkään. Jos illalla kuljet pitkin näitä katuja, voit kohdata hänet, kysy siltä itse!

Hys-hyssyä hämärän myötä iltapäivä jo meille tuo.

Aamu paljon synkempi yötä, päivä vasta valon luo.

Yöllä loistaa tähdet ja kuu,

aamuksi taivas tummentuu.

Katulamppujen kelmeä kajo kouluunmenijää valaisee.

Mutta taivaanrannassa vaalea rantu, tiedäthän mitä se merkitsee?

Aamulla taisin sujauttaa sukat vääriin jalkoihin. Oli etukäpälissä taka-anturat ja takatassuissa etukoparat. On sillon mieliki nurinkurin, ja voi helposti suututtaa kaverin tai pari! Muutenkin seurana koulussa oli vaan väsymys ja paha mieli. Ei olisi jaksanut, ja happiki loppu luokasta. Täyty siinä monesti huokasta. Oi miksi en eilen nukkunut ko sain? Vapaapäivä oli, mutta aamulla jo nousin. Onneksi tiesin että oloon auttaa energiatason nostaminen ruuan avulla, tuulinen kävelymatka kylään reppu selässä, repussa tilkkupeiton tekele.

Oven avatessa se kajahti, "paljon onnea vaan". Vaikka Siitä Päivästä on jo aikaa! Oli rivissä olohuoneen matolla neljä tyttöä hymy huulilla. Ja mitä vielä, kädessä lahja, ja kortti niin hauska mummoineen. Olin jotain jo aavistellutkin, ku ihan kutsun vieraaksi sain. Olin ennen vain hiippaillut ikkunan alla, en uskaltanut mennä sisälle lain. Oli kynttilät, laulut ja kutimia monta, oli tunnelmaa ja eloa ah, niin huoletonta! Siinä vierähti ilta, kului rattoisasti aikaa. Luulen, että ilmassa leijui tulevan joulunki taikaa. Kakkua syötiin niin paljo että lopuksi tuli korvista. Täyte oli jotain aivan omaa luokkaansa, oikea Salainen Resepti!!

Jos tällasia iltoja kerran tulee vastaiskuina, alan usiamminki kiikuttaan kavereitten kuisteille jouluylläreitä.. Kyllä tonttuilu on kivaa!

On valo sammunut jo tuikussa, joku puuskainen tuuli sen henkäisi pois. Kadut on hiljaa, ystävälliset talot tuikuttavat kynttelikköjään, pihan paljaat puut peitettynä valoverhoihin. Joku hahmo pimeällä aukiolla seisoo, tähdenlentoja ei näy vaikka kuinka tiiraa. Vain pieni matka on kotiin enää. Tie liukas kimaltaa, luistella vois jos luistimet ois. Yläpuolella mustaa taivasta vasten, näkyy valkoinen pilvi, enkelin muotoinen.

Onko kulkija ihminen vaiko tonttu, sitä kerrota ei, mutta tarina on tosi, itse sen näin!

Päivän timantti.

Aika hassua, että päivän hienoin hetki löytyy yhtäkkiä kirjaston pienestä huoneesta, jossa lukitun oven takana kuulokkeet päässä kuuntelen mummolan vanhaa joululaulukasettia. Korvia särkee nauhan venyminen ja vanuminen, suuhun muistuu saksanpähkinän ja hillaliköörikarkin makumuisto neljän vuoden takaisilta synttäreiltä ja mielen valtaa rauhaisa olo jostain vuosien takaa. Kone siirtää musiikin tietokoneelle ja siitä cd:lle, harvallapa onkaan näin venynyttä cd:tä nyt käsissään! Onneksi en osaa liittää tähän mitään ääninäytettä siltä kasetilta, jota oon monta vuotta vaalinu kuin jääkukkaa, pitäisitte vieläki hölmömpänä.

Aivan tuntematon alue tämä tämmönen, mutta onnistu.

Paljo onnee mä!

Jos kerran jollekki alkaa, kuten nyt synttäreihin, ni alkaa sitte kunnolla.

Tasan kuukausi jouluaattoon. Se on joittenki mielestä onniteltava asia, muunmuassa mun mielestä. Lauantai-iltana ko kello liikahti numeroon 00.00, olohuoneesta alko kuulumaan "paljo onnea vaan" ja mun piti pitää 23-vuotiaan sinkkunaisen puhe. Anni soitti pianolla taustamusiikkia. Se oli tosi liikuttavaa, voitte uskoa! Onnittelut tuli ihan puun takaa, yllättäen ja puskista. Kestin sen kuitenki. Sunnuntaina käytiin synttärihampparit syömässä, sain synttärisuklaata ja synttäricd:n, olin synttärikakulla kirkossa missä oltiin tyttölöitten kans kirkkokuorona, kaikkia synttärijuttua tapahtu! Se oli parasta, että Weljet laulo mulle ihan hirveen hienon synttärikonsertin, tiernapojat Oulun rotuaarilla. Ja synttäreitten kunniaksi Kokkolan juna ei ollu myöhässä. Eiku parasta oli siltiki synttärilumi mikä sato yöllä.. Ja illalla oli yllärisynttärit kämpällä, kukaan vieraista ei illan aikana tienny olevansa synttäreillä. Yllättävää! 

Lauantai-illan yllärisynttärit,
emmää tiiä ketä nuo enimmät on, mutta komiasti kajahti laulu.

Synttärigoogle!!!<3 Kiitos google, oot ihana!

Synttärikonsertti! (kiitos konsertti, oot ihana! eh ehe)

Sunnuntai-illan yllärisynttärit
ja käytävän tuikkukupit.
Samoja käytti myös naapurin pappa,
ko sille tuli vieraita :D

Kuvitusta..

"Hiihtää jouluenkeli, hiljaa kuutamalla" laulaa tietokone, aurinko on laskenu kerrostalojen taakse. Lunta ei näy, tumman vihreä nurmikko vain märkänä kiiltää. Koulusta tullessa aurinko värjäs kuihtuneet ruskeat saniaiset niin ihanan oranssin väriseksi, että oli pakko lähteä kameran kans ulos. Ei ne saniaiset kameralle päässy, mutta jotain muuta sain. Ainaki raitista ilmaa ja lähiluonnon rauhaa, pikkulintujen leikkiä ja sulavan huurteen kimallusta.

Välähtikö tästä enkeli sittenkin?

Jotain aina kiehtovaa tässä kukassa on. Yksinkertaisen kaunis.

Sydämellinen apila.

Lauantaina nautin sydämeni pohjasta
ihanasta, monipuolisesta musiikista.

Olin aika ylpeä ko osasin tehä nuin hienon kampauksen
nuin hienolle mallitytölle! :)

Mikä sinua ilahutti?

Minua ilahutti tänään moni asia. Vaikka ulkona sataa vettä taas, ja ilma on harmaan sumuinen. Kaupungilla oli kuitenki tullu paljaisiin puihin jouluvalot, ihanat! Tai onhan ne valot ollu siellä kesän yli, mutta oli kuitenki sytytetty..

1. Koulussa oli kerranki hauskaa, etten sanoisi, jopa hauskaa! Esittävän taiteen opiskelijoiten vetämä aamupäivä, jossa sai kerranki muutaki ko luennoilla istumista, eli nauramista, heilumista, ääntelyä, paikan ettimistä, patsastelua, uusiin rooleihin solahtamista ja ihmisiin tutustumista. Ollappa itekki joku hauska EsTa-opiskelija eikä mikkään tylsä sossu :P

2. Kävin kirpparilla, löysin sieltä pianon ja soittelin hetkisen itekseni, ei onneksi ollu kovin isoääninen piano, en usko että ketään häiritti.. Kävin kyllä soittaan samassa paikassa jo viime syksynä, mutta oon unohtanu koko kirpparin olemassaolon, ja pianon myös. Kukaan ei oo ostanu sitä, onneksi!

3. Keskellä komeaa isoa kirjastoa on houkuttelevasti sänköflyygeli, tai piano, kuitenki on. Vuojen ajan oon kuolannu sen perään, tänään uskalsin kysyä saako sillä soittaa. Kiltti kirjastotäti anto luvan pienelle ja sievälle musisoinnille. Minähän soitin pienesti ja sievästi, ei varmaan kovin moni muu mun lisäksi soittoa kuullu, niin hiljaselle sen väänsin! Mutta oli mukavaa, sain tahtoni läpi. :P

4. Kirjastossa oli Vanhasta kaupungista otettuja kuvia kuvanäyttelyssä, ihan samoista kohteista ja samanlaisia kuvia mitä olin itekki ottanu sieltä. Siis munki kuvat periaatteessa on yhtä hyviä! Ellei jopa hienompia. Heh heh.

5. Lidlin myyjäpojalla oli kerrassaan ihastuttavan väriset silmät, vaalean ruskeat. Ja hiukset oli prikulleen samaan sävytetty.
6. Illalla kierrettiin kavereitten kans kaikki Kokkolan heset. (2) Ja syötiinki molemmissa.
7. Kerroin hyvän jutun ja nauroin sille ite eniten, kenties ainoana.

Mikä pelasti sun päivän? Mikä ilahutti sua tänään? Millon se sun tänään sitte onkaan.
Mua ilahutti myös nämä kuvat, jotka viime kesän kansiosta löysin.

Kehityskaari.

Kuvassa on mun ammatillisuuden kehityskaari. Ekassa kuvassa on viime syksyn huoleton opiskelijaneitonen, jonka mielestä opiskelu on pakollista pahaa, edellytys ilmasen rahan saamiselle. Onneksi tämä neitonen on sattumoisin päässyt kouluun, jossa ei juurikaan vaadita opiskelijalta, ainakaan läsnäoloa. Viikonloput ja puolet koulutunnesitakin menee mukavasti kavereiden luona kiertäessä, sukkia kutoessa, nukkuessa, tai vihkon reunaan runoillessa. Koulunkäynti on todella pienin murhe ekaluokkalaisen elämässä!

Toisessa kuvassa on sama leidi jo hieman opiskelua maistaneena, ensimmäisen vuoden kevät näytti välähdyksen siitä, mitä opiskelu oikeasti sanana voi tarkoittaa. Ensimmäinen harjoittelu ja kevään "suuret" kirjalliset työt piilotti välillä hymykuopat (joita ei oo) ja painoi otsan pettyneeseen kurttuun. Eihän tällaisesta ollut mitään puhetta, että koulussa pitäis töitä tehä! Toisen vuoden syksy kuitenkin silittää kurtut otsalta, ja muistuttaa menneestä hymystäkin. Jospa kuitenkin vielä tämän syksyn alun ottaisin rennommin, mutta kuitenkin koulua kävisin. Siinä vaiheessa peili taas näytti auringon herättämää peikkoa, kun opettaja tiukalla äänensävyllä muistutteli opinnäytetyön tulemisesta! No, ei muuta ku glögiä ja suklaakeksiä naamariin, virkkuukoukku käteen ja joululaulut soimaan, siinä ne paineet häipyi unholaan taas..

Kolmas kuva on ilmiselvästi heijastus siitä älyn hohteesta, mikä kaiken vaivan kirkastamana loistaa valmistuvan Sosionomin olemuksesta. Sitten kun sen aika koittaa, jos koittaa. Tällä hetkellä moinen asiantuntemus esiintyy vain välähdyksinä, kuin tähdenlentona, tai se tulee ahaa-elämyksenä kuin aallot, loitoten taas heti kauemmas. Muisto siitä kuitenkin jonnekin mielenperukoille jää, ehkä tämä tästä! Glögin voimin. Ja suklaan.

Alla olevista kuvista ei tekstissä puhuta, eikä paljo muutenkaan.

Välillä oivalluksen aurinko on kokonaan epätietoisuuden sumun takana.

Askellus pätevyyden tiellä on horjuvaa ja kompastelevaa.

Onneksi en oo yksin,
ympärillä on muitaki jotka tasapainoilee opiskelun tuulissa..

Kohtaamisia.

Elämä on yhtä kohtaamisten virtaa. Montakohan ihmistä päivässä meijän silmien ohi kulkee? Suurin osa jää tyystin vaille huomiota, jotku häilyy mielessä pitkään, pitkään. Mulla on taito ilostua ihan kuvitteellisistaki kohtaamisista, tässä yhtenä päivänä lenkillä ollessa soitti mulle joku poikanen vesikattoasioissa, ja puhu hauskasti. Tuli lyhyen puhelun jälkeen mieleen, että jos oiski kysyny siltä, mitä kuuluu ja alkanu jutteleen. Ajatus pisti naurattaan ja siinähän se lenkki mukavasti vierähti. Tänään reipas työmies ulkona väläytti mulle leveän hymyn ja tietenki mun neidonsydän siitä sykähti. :P

Hauskoja vieraita mun matala koloni on saanu vastaanottaa viimeaikoina usiamman. Monena iltana tänäki syksynä on pöytä huojunu siitä ilosta. No se huojuu muutenki, mutta varsinki ilosena, niinku me muutki. Siskontyttö serkkunsa kans oli ihan haltioissaan "miten jollaki voi olla näin värikäs kämppä, meillä kotona on vaan valkosta ja harmaata!" Nytpä senki tiiän, mun sisustustyyli on suoraan 9-vuotiaiden tyttöjen unelmista. Sehän on kyllä tiietty. Yllättävästi löyty pikkutytöille tekemistä, värityskirjaa ja muistipeliä, meillä kaikilla oli niin mukavaa!

Välillä kymmenen neliön keittiö on ottanu vastaan kymmenen vierasta, vanhat hyväksi havaitut seuraleikit mahtu mukaan vallan mainiosti. Tässä yks esimerkki illan runoista. Jokainen kirjotti yhen säkeen ja näki vaan edellisen kirjottaman.

Suon reunassa seisoo kukka, uppoaa suohon mun sukka.

Siitä tulee suuri suru, kun hävis oma rakas muru.

On tää suru niin suunnaton ja taakka niin raskas on.

Kiviäkö laukussain kannan?

Itselleni liekö anteeksi annan?

Omatuntoni soimaa, löytäisinkö naapurista voimaa?

Niinpä tohvelit jalkaan sujautin ja saunapolulle singahdin!

Kesäpäivä tuntuu kevyeltä, ei murheet ja huolet mieleen yllä.

On olo kevyt ja onnellinen ja riemu monellinen (:D).

Oi tätä elämän iloa on mulla karkkia monta kiloa!

Tänään eloani piristi armas siskoni perheensä kanssa ohikulkumatkalla, tavattiin kaupungilla, Taika ja Tuisku oli niin vallottavia taaskin. Kaverit haasto keilakisaan ja sai nuolla näppejään ko meikäpoika korjas voittopotin ja oli rasittavan mellevänä onnistumisestaan. Sain jopa kaks täyskaatoa, JUHUU!! Kuka lähtis seuraavana radalle?

Oon löytäny hyvän puolen siinä, että kämpässä ei oo suihkua, vaan pitää ulkokautta kiertää kellarin saunaan. Eilen tulin saunasta, satuin kattomaan taivaalle ja mitä ihanuutta, revontulet siellä vilkutti!! Ihanat, oi kuinka mieltä hauskasti hypäytti! Hiukset märkänä unohuin pihalle seisomaan, lieskojen leikki veti puoleensa ja harkittin vakavasti merenrantaan polkemista puoli kaheltatoista yöllä. Järki voitti, tylsä järki.. Menin sisälle, kiipesin käytävää ylimpään kerrokseen, seisoin siellä yöpaita päällä sukkasillaan, nojasin ikkunaan ja kuuntelin äänettömän kerrostalon äänettömyttä. Enpä oo ennen yläkerrassa käynykkään, oma kämppä ku on ekassa kerroksessa. Lopuksi piti laskeutua takas omaan asuntoon, viimenen vilkasu taivaalle, ei enää huiskannu vihreä revonhäntä. Ovi oli kutsuvasti raollaan, pöydällä palo kynttilä ja mieli oli löytäny rauhan kaikessa rauhallisuudessaan. Hyvä on tässä olla!

Nautin. Kaikki kuvan astiat kirppareilta, niinku lähes kaikki muutki :)
Itetehtyjä pikkuleipiä, ja glögiä kannusta pikkutyttöjen kans. <3

Tuisku sai skootterin Rossosta. :)

Värilläkö väliä? Tottakai!!

KAATOOO!!! 

Syyslomakuvia.

Nyt on lusittu 10 päivän syysloma, tultu takas Kokkolaan, käyty tekeen yks tentti ja loppupäivän tunnit lintsasin mahakivun takia. Sainpas sittenki napattua lomilta pöpön itelleni!

Loman ensimmäinen viikonloppu meni Oulussa, kavereitten luona rentoilin ja olin mukavassa mitään-tapahtumisen-tilassa. Oulusta matkustin jäniksenä junalla Rovaniemelle (onpahan VR multa neki rahat jo etukäteen kiskonu, moneen otteeseen), missä oli vastassa sisko ja muutama lapsonen, kolmevuotias rinsessa ei meinannu innostukseltaan happia saaha. :)

Rovaniemellä sain vihdoinki hoitaa kavereitten lapsia ja vauvoja, ja vähän niitä äiti-ihmisiäki jututtaa.. Pääsin mukaan neuvolaanki ja "perhekerhossa" kaverin luona oli 8 lasta ja me 2 aikusta, kaikilla oli kivaa! :) Ensilumen riemu oli valtava, ja valkea valo toi syksyyn ihanan tuttua mutta aina niin uutta tunnelmaa ja odotusta. Lumienkeleitä ilmesty pihalle ja jäinen ruohikko lumen ja askelten alla tuntu ihan ku ois kävelly riisimurojen päällä. Tein porkkanapiirakkaa, ja sanoin sen olevan pahaa. Viena 3v kysy "Ai mittä mielettä pahaa?" Ja Elia 5v mietti osaako Pohjanlepakot uia pohjassa.. Hauskoja tenavia, ja fiksuja, varmaan tullu tätiinsä...

Viimeset päivät lomasta olin ranualla, soitin soitin ja soitin pianoa, huiluaki vähän. Harmi vaan ko ei ollu ketään säestäjää, soitin huilua ja säestin varpailla pianolla, ei se nyt niin hirveen hyvin sujunu. Joululauluja, tietysti. Tein piparitaikinanki, mutten ehtiny leipoa niitä ko loma loppu. Jäi sinne kotiin leipojia, siskonlapsia..

Oulussa oli aivan huikeita lentispelejä! :P

Sorsien kissatappelu,
sodan kohde vaan seurasi isännän elkein sivustalla..

Rovaniemi pakkasiltana.

Illan tarkkailijat.

Sisaruksia ja siskonlapsia,
kertakaikkiaan edustavaa porukkaa!

Kaverukset Fun Parkissa, hauskanpidosta voi olla montaa mieltä :)

Pieni iloinen kaverini.

Kyllä ny on Heini onnelline!!

Ranualla, miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin...

Hyvä mieli huilistilla!

Kävin ulkoiluttaan lenkkareita Gamla Karlebyssä. Kurkistelin ihmisten pihoille ja tiirailin kameran läpi maisemia ja yksityiskohtia. Auttais toki asiaa, jos osais käyttää sitä kameraa! Yhen talon pihalta kuulu lasten ääniä, siellä oli tyttöjä leikkimässä niinku lasten pitääki, ja minä olin ihan mielissään, niin vähän kuuluu nykyään enää ulkoleikkien ääniä. Ainakaan kaupungissa.

Pysähyin kanavan rannalle puistoon ja viritin huilun, kaivoin Lapin lasten laulukirjan repusta ja annoin huilun viheltää. Ei mikään paras ääni tullu kylmällä huilulla, mutta yks koira mut vaan haukku. Kohta huomasin muutaman korttelin päästä tulleet samat tytöt, istu rantarakennuksen portaille ja taputti aina laulujen jälkeen. Pyysin niitä laulamaan mutta ei ne uskaltanu, outoja lauluja ja vielä suomeksi. Miekkonenki siinä kävi istumassa ja kiittelivät kovasti ko lähtivät. Otin tietysti niistä kuvat itelleni muistoksi, ensimmäinen ulkokonsertti ja heti oli yleisöä ;) Alkaa olla liian kylmä ulkona soittaa, kämpällä ei oikeen soi ko on niin pieni huone.. En tietenkään yleisön toivossa ulos menny, vaan soitin niistä huolimatta. Ei muutkaan ohikulkijat vihasilta näyttäny, sain jopa pari hymyä niiltä jota huomasin kattoa! Tuli kyllä ihan hyvä mieli itellekki, huomaamatta. Nää vanhat kaupungit on niin ihania, missä niitä on säästyny sodalta.. Mää niin tykkään!

Vanhan kaupungin talot ja ruskapuut. <3

Tällainen Suuri Saalistaja vartioi yhtä taloa.

Muistutus kesästä.

"Kiitos kauniista soitosta!"

"Oli kyllä mukava kuunnella."

Jos metsään haluat mennä nyt..

Toissapäivänä sain kaks päällekkäistä lastenhoitokeikkaa joten yhistin ne ja lähin lasten kans laavulle. Olin ostanu herkut reppuun, ja retki oli mieluinen yllätys lapsille. Minä taisin olla yks innokkaimmista! Ehkä jopa neljän parhaan joukkoon ylsin. Parin sadan metrin matkakin oli elämys, joka lätäkön poikki oli pakko kävellä lenkkareilla, joka kivelle kiivetä ja kasveja tutkia, mutta meillä ei ollu mihinkään kiire! Oltiin metässä piilosta ja löyettiin paljo pehmoleluja joilla oli heijastin kaulassa. Laavulla oli joku päiväkotiryhmä, jonka juttuun lelut kuulu. "Mun lapsillekki" niistä oli paljo riemua, koko ajan kuulu "täälläki on uninalle!" Nakit, mehut ja keksit maistu nuotiolla tunnin metässä juoksentelun jälkeen.

Ensin ihmeteltiin ja korjailtiin majan runkoa, mikä löyty..

Nuotio oli valmiina meille.

Tänään tein omenahilloa pelkästään siitä syystä, että se tuoksuu niin ihanalta.. Nam! Nyt pitäs mennä ostaan maustamatonta jugurttia.. Cd:ltä soi slaavilaista tunnelmaa, ja kynttilät toi omaa tunnelmaansa. Cd liittyy muutaman vuojen takaiseen syksyyn, ja omenahillon keittelyyn kavereiden kans. Kyllä sen taas huomaa että syksy on mun vuodenaika, ehottomasti! Syksyllä saa harrastaa ihan rauhassa tämmöstä kotona hissuttelua ja tunnelmointia. Syksyllä mun lempivärit vaatteissa passaa maisemaan ja maisema passaa mun vaatteisiin. Ei oo ulkonäköpaineita, ei liikkumis- tai ruskettumis- tai muuten vaan tehtyjä paineita. On vaan raitista ilmaa ja sateita, auringonpaistetta ja tummia iltoja. No, vähän kouluaki.

Kävi miten kävi, kynttilät tekee hetken.

Heijei čakčamánnu, buresboahtin golggotmánnu!

Rakas päiväkirjani, taas vaivaan sua ku en millään jaksa paneutua kouluhommiin. Oon tänään ollu kuitenki reipas senki suhteen, mutta nyt ei millään enää jaksais.

Kävin tänään metässä kameran kans, seisoin riutuneitten horsmien ja riisuttujen paukkukukkien keskellä, toljotin kohti korkeuksia ja kuuntelin ku lehtiä tippu ja kolisi oksiin. Se oli aika hieno, syksyinen käynti lapsuuden tunnelmissa; kädet haisi paukkukukalle ja maassa oli samanlaisia kuoppia ko naapurin poiken ansat muinoin. Nyt ei onneksi tullu vastaan peitettyä monttua johon ois vahingossa astunu ja uponnu polvea myöten veteen.. Nuorena niin kävi, ku iltalenkillä oikasin naapurin metän kautta. Tietysti siinä oli heti paikalla pikkupoikia jotka ulvo naurusta "me ollaan pissattu sinne!!" Se on onnellista että sai tuottaa jollekki hyvää mieltä ja naurua! :) 

Äsken sain illan hihityksen ja hauskan mielen, ko ovikello soi. Minä hiippailin tonttucollareissani kattoon että kuka yllättävä vieras ilman kutsua tulee. Naapurin pappa siellä, muovirasia käjessä. "siinon sulle thaimaalaisia keksejä, minun pojalla on thaimaalainen vaimo. Hyviä on hillon kans, vissiin niitä voi lämmittääkki. Putsasin parvekkeella karpaloita, kylmä on! Nyt keittelen kiisseliä niistä, se on jäätelön kans hirviän hyvvää." Jos alkais nyt ootteleen toista rasiaa kera karpaloiden? Oiskohan mun pitäny paljastaa, ettei mulla oo mitään hilloa keksien kans, ehkä sitte ois tullu karpaloita pussi. :P Pitänee säästää keksit huomiseen ja keittää omenahilloa! Hmm, keksien koostumus on kuin uretaanivaahtoa, maku niinku miedosti suolatuissa maissinaksuissa tai jotain. Ihan hyviä!

Lehet soitti onttoa musiikkia tippuessaan, se oli hieno konsertti.

Tämä marja jäi tunnistamatta, joten jätin maistamatta.

Mää oon aatellu tämän niin, että saan kirjottaa omaan blogiin niin usein ko haluan, vaikka se tuntuuki vähän säälittävältä että koko ajan kirjottaa. Muttako tää on osottautunu niin hyväksi vaihtoehoksi ainaiselle päiväkirjan kirjottamiselle, että en aio luopua tästä! Kirjotan vaikka joka päivä viis kertaa kunnes alkuinnostus menee. Turvaan siihen että tää ei pomppaa kenenkään etusivulle niinku face-päivitykset, eikä kenenkää oo pakko lukea. :) kävijöitten, kurkkaajien ja muitten uteliaitten suuri määrä on yllättäny, melkeen pelottanu! Mutta ei oo haitannu. 

Mitä ihmeen tunteen paloa?

Mihin tunteen paloa käytetään?
Sillä mielen taloa lämmitetään.
Mihin itkua sitten tarvitaan?
Sillä roskat sielusta huuhdotaan.
Miksi nauran ja iloni ilmoille tuon?
Siten rakennetaan tietä toisen luo.

Mää tykkään teehetkistä, kahvihetkistä ja iltahetkistä yleensä. Yksinäinen hetki on ihana, rauhallista musiikkia, kynttilöitä, teetä vanhasta rakkaasta kupista, ystävän lähettämiä suklaakeksejä. Joskus saan kaverin kylään, yllättäen tai kutsuttuna, ne hetket ovat erityisen hienoja, kun kuppeja tarvitaan kaks. Pikavierailustaki jää hyvä mieli loppupäiväksi leijumaan keittiöön, vaikka joskus kahvinporot ei oo ehtiny laskeutua pannussa ku kaverilla on pitäny jo lähtiä. Pannukahvit on vaan rauhallisiin hetkiin tarkotettuja, muuten tarjotaan teetä. :)

Fiksun kuulosta mietintöä tenttiinluvun keskeltä.

Tenttiin lukeminen ois mukavaa, jos sen ois alottanu pikkusen aikasemmin, nyt ois muutaman päivän aikana luettavana semmoset 500 sivua. Hyvä sanoa, tenttihän oli jo viime keväänä eikä menny sillonkaan läpi...

Mutta kirja on mielenkiintonen, ja sieltä löyty tietenki sitte mielenkiintosta asiaa. Referoinpa niitä tässä, että jotain oppisin. Ja vaikutan älyttömän fiksulta..

"Kasvaminen vaatii toisen ihmisen. Yksilöllinen kehittymisemme on mahdollista vain toisiin tukeutumalla. Itsetunto, tunto itsestä, on saatava lahjaksi muilta, sitä ei voi itse hankkia." Harvoinpa kuulee kenenkään mainittevan tuota puolta asiasta, yleensä enemmänki toitotetaan sitä, että ihmisen onnen avaimet on omissa käsissä ja muilta ei voi oottaa arvostusta jos ei ite arvosta itteään. Mutta miten voi olla ylpeä itsestään ja tekemisistään, jos kukaan ei koskaan anna positiivista palautetta ja kehu? Vaikia kai sitä on ite päättää että oonpa mää hyvä tyyppi, ja mulla on mainio itsetunto. Toisiltahan se pitää kuulla, omalle kontolle jää se, uskooko muita ja ottaako palautteen vastaan..

"Elämä pakottaa muuttumaan. Tässä kehityksessä muutokset, kriisit ja stressi ovat välttämättömiä. Kuuluu siis normaaliin elämään, että tuntee itsensä joskus jopa pitkiä aikoja alakuloiseksi taikka levottomaksi ja ihmettelee mikä on ihmisen arvo ja olemassaolon tarkoitus. Tiukka normaalisuusajattelumme tekee näistä kypsymisvaiheista helposti sairaita ja niitä saatetaan jopa lääkitä." Tuon ku olis jo aiemmin tajunnu näin selkeästi, ni ois ollu paljo helpompaa. :P Kai seki liittyy elämään ja on ihan normaalia, että on epänormaalin onnellinen jo monta viikkoa putkeen ja naurattaa ilman mitään syytä? Kaupassa, koulussa, yksin kämpällä välillä pitää vaan virnuilla itelleen tai vastaan tuleville, ko hyvä mieli vaan kuplii sisällä ja sitä on vaikia piilottaa. En siis ees yritä.

Mullon tämmönen kaveri, kuvassa
se on ekan kylvyn jälkeisessä olotilassa.
Raukka imi varmaan kuus litraa vettä itteensä
ja kuivuminen pyykkitelineellä kesti pari päivää.

Kateellisen puhetta.

Mää oon kateellinen mettämiehille ja jahtikoirille.

Yritin oikeen keskittyä tentin lukuun, ko tuli yhtäkkiä mieleen tuo edellä mainittu asia, eikä siitä päässy yli eikä ympäri. Yhtäkkiä tajusin että linnustuskausi on alkanu, ja mieleen alko tulvimaan kuvia aiheesta.

Näin mielessäni, kuinka minäki metästyskortin omaavana tarpoisin pitkin suota isältä lainattu Jahtitakki päällä, nuhjuinen reppu olalla keikkuen, puukko vyöllä ja kuksa repun solmimisnauhassa. Välillä askel tapais pitkospuut, välillä juurakon ja rämeikön. Pyssyn piippu sojottais kohti sinistä taivasta, kaukana edessäpäin kuuluisi hanhien huuto ja mieli olisi valpas, energinen ja vapaa hämärtyvässä syksyn illassa. Voisin olla yksinki, mutta näissä mietteissä mulla olis samanhenkisiä kavereita pari mukana.

Vaikka saalista ei saisi (mun tarkkuudella tämä ois todennäköistä) iltanuotiolla olisi hyvä olla metästyskavereitten kans. Ruskapuut hehkuis tulen kajossa, uskollinen koira sais osansa makkarasta, jutut kiertelis rauhallisina ringissä. Jostain kaukaa kuuluis selviytyneiden hanhien vahingoniloinen hihitys, mutta kukaan meistä ei panis sitä pahakseen. Säästyipä niidenkin raukkojen henki, ainakin seuraaviin laukauksiin asti. Pakkikahvit kiehuis hiljalleen ja tois taianomaista tuoksua iltaan. Mieli rauhottuis vuoleskelun parissa, kesän sääsket ois hävinny ja mikään ei häirittis tätä onnea. Yötä vasten me pystytettäis teltta, kuivattais kumppareita nuotiolla ja viimein sulauduttais makuupussiin, annettais yön äänien laulaa meijät uneen.

Oi, se olis elämää!

Hirvimettäkaipuu tulee varmaan vähän myöhemmin, ensimmäisten lumien aikaan...

Mistäköhän sen kortin sais, ja jaksaiskohan sitä pyssyä kantaa.. Metästyskamppeita isällä ainaki riittäis mulleki.

Joskus käytettäis venettäki, ku metillä oltais.

Viime juhannuksena pitkospuut sai seittemän kukkaa koristeeksi, vaikka tyyny ei tuossa ollukaan.

Kahvin kans olis voimia tuovaa suklaata..