Oli kerran esitelmä Kehitysvammaisten tukiliitosta.

Veljelläni on yksi kromosomi

enemmän kuin minulla.

Rakkaudenkromosomi se kai on.

Vilpittömyyden, ilon geenivirhe.

Veljelläni on nauravat silmät 

ja kaikkia halaavat kädet.

Hänellä on riemun levittäjän askeleet.

Suu, joka lakkaamatta selittää

ja kyselee, mitä minulle kuuluu.

Veljelläni on herkkä mieli

joka tunnelmat aavistaa.

Liian helppo on hänelle tiuskaista,
syyttömälle.

Silloin sammuu hymy silmistä,

meidän kummankin.

Veljelläni on kyky unohtaa,

halu halata tiuskijaa.

Joskus toivon, että meillä kaikilla

yksi kromosomi liikaa olisi!

Se pieni rakkaudenlisä sydämissämme.

(Äiti käski lisätä että tää on mun itetekemä runo, tietysti, niinku kaikki mitä jossaki julkasen ilman viitteitä! Kuulemma otsikosta saa sen käsityksen että tää on otettu Kehitysvammasten tukiliiton jostain sivuilta...)