Epävalmistuvan epätoivo.

Huomenna on epävalmistujaispäivä. Se päivä, kun moni luokkakaveri astelee laahuksissaan korokkeelle lausumaan juhlallisin, väräjävin äänin sosionomin lupausta. Se päivä, johon kolme vuotta tähtäsin, kyselijöille muistin aina lisätä ".. jos valmistun. Jos saan opparin tehtyä." Viimesen puoli vuotta oon tajunnu että ei osu joulukuulle mun The Päivä, eikä edes tammikuulle. Nyt oon huomannu että helmikuukin on menetetty tapaus. Kysykää vasta sitten maaliskuun jälkeen uudelleen. Mielellään älkää kysykö, kerron kyllä sitten.

Olin lähössä huomenna joululomille, mutta jäinpäs sitten kirjottamaan viikonlopuksi tänne. Siellä nyt vanheneva äitiparka tekee joulusiivoukset aivan keskenänsä. Tämä siksi, koska opparin tarkastusaika opettajalla veny 3,5 viikoksi ku "sääntöjen" mukaan tarkastusaika on kaks viikkoa. Jos hänki ois pysyny aikataulussa, oisin voinu nää korjaukset tehä jo viime viikolla. (Joojoo oma vika mitä en tehny kesällä) Kävin kuitenki tiistaina jutteleen ohjaajan kans opparista, ja paljohan sieltä löyty korjattavaa. Tuntuu että puolet koko jutusta saa tehä uusiksi ja kirjottaa kymmeniä sivuja lisää asiaa. Aiheen vierestä taas varoteltiin vakavasti menemästä. Vaikka se luontuis kaikista helpoiten! Epätoivon kyyneliä niellen kuuntelin ja nyökyttelin korjausehotuksille ja hiljaa mielessäni olin satavarma että tästä ei tuu koskaan ikinä mitään. Eikä musta saaha sossua tekemälläkään. Tiiättekö miltä tuntuu ku raastaa esim. porkkanaa raastinraudalla ja sit oikeen kunnolla muusaa sormenpäitä ja tota ensimmäistä (vai viimenenkö tuo on) niveltä siihen rautaan? Auts. Niin, opparin teko on just yhtä ihanaa. <3 <3 <3

Opettaja kehtas vielä toivotella hyviä jouluja, muistutteli palauttaan opparin tammikuun ekalla viikolla (hyvästi ressitön joulu) ja kyseli, onko mua buukattu töihin jouluksi, vai onko aikaa tehä tuota. Jouluna! Aikaa! Tehä opparia! No ei, kiitos kysymästä. Sillon on aikaa värittää värityskirjoja, soittaa pianoa, kuunnella Juhan hyviä juttuja, tuijotella kuusen kynttilöihin ja laskea tähtiä iltataivaalta. Ois myös tarkotus rasittaa aivojen sijaan kroppaaki välillä, eli auttaa jouluvalmisteluissa, siivota, kokeilla leipomista ja hakea halkoja. Eihän siinä oppariin mitenkään riitä aika. Onneksi vielä huhtikuussa on mahdollinen valmistumispäivä, ja toukokuussa myös...

No, näin masentava teksti kun oli, laitetaan muutama fiilistelykuva Muhoksen täteilyreissulta ja kämpältä ja ripotellaan suolaa näihin haavoihin pikkusen.

Tuliaiset, mandariini oli kai paras juttu...

Mikäs sen ihanampaa ku piirtäminen?
Aina ei tarvi lähteä eskariin, ku voi jäähä
tätin kans kotiin laiskotteleen.

Leivottiin vähän pipareita.

Lapsi kauan kaihoten, katsoo ikkunalla, hiihtää jouluenkeli, hiljaa kuutamalla...
Reality: "Heini tuu äkkiä!! Tuu kattoon kuuta! Heini miksi et jo tuu! Tuu kattoon täällä on kuu!"
x 30 ennenku ehin paikalle.

Minäki sain lahjoja.

Täti täytti 25v. jeejee

Löyty SPR:n kirpparilta eurolla tuo Pyhä perhe  <3

Muratinoksa naapuritalon ulkoistutuksesta lainattu..

Punavalko. Perussettiä.

Jaahas ja sitten takas työn pariin.

Joulukuvia

Vähän on tämän vuoden aikana päässy blogielämä näivettyyn, ajattelin näin joulun kunniaksi laittaa tunnelmallisia joulufiilistelyjä kuvien kautta. Tosin joulu on alkanu mulla jo noin kaks kuukautta sitten, ensin joululaulut ja kynttilät, sitten glögit ja mandariinit, nyt on kämpässä täys joulu ja lahjoja pyörii nurkissa. Seuraavat kuvat on kuitenki viime jouluilta, kun en oo vielä jaksanu kuvailla.

Kylläpäs piti mätsätä kaikki yhteen.. Kaakaota tuon tuopillisen verran, se on aivan liikaa. yök.

Jokajouluiset koristeet, aina pakko saada.

Lahjapaja glögin kera. Tais muutama karkki mennä suuhunki..

Yksinkertanen paperi on parasta, ei enää mitään tollasia liian kuviollisia niinku tuo ruskea. :P

Nuissa pusseissa oli väkertämistä mutta oli söpöt.

Palapelit ja joulu, erottamaton kaksikko.

Kävin kuusivarkaissa viime vuonna marraskuun lopulla.
Istuin päivät pitkät ihastelemassa kuusta, kuukauden jälkeen
olin onnellinen päästessäni eroon siitä.

Hoitolapsiki tykkäs olla tontunmajassa.

Sydämellistä joulun odotusta! :*

 Näin joulun alla on ihana lukea kaikkia joulublogeja, jouluperinnemuisteloita ja etsiä ihania jouluideoita joita en koskaan edes meinaa toteuttaa. :) Mikä on paras perinne sun joulussa? Keskustelut pystyyn! :) Kiireetön joulusauna on kyllä itelle aika odotettu juttu, tietenki myös jouluruokailu. Ja lahjojen antaminen on kivaa! Yöllä pakkasessa ulkoilu on myös parasta, kävelen järvellä, viime vuonna näin revontuletkin, tai seison pihalla ja ihastelen kodin jouluvaloja. Näyttää niin tunnelmalliselta ja lämpimältä. <3 Enää muutama hetki joululomaan!

Retkitunnelmia

Kevään ja kesän taitteessa tein monia retkiä, yksin ja kavereitten kanssa. Tässä sekalainen kokoelma muistoja ihanilta retkiltä. Veden kimallusta, savun hajua, eväiden makusinfoniaa ja lintujen sirkutusta sekä kengät täyttävät havunneulaset. Kaikenlaisia aistimuksia retkiltä saa, mitä ei kameralle pysty tallentamaan. 

Huilu on seurannut joillakin reissuilla mukana alkukesästä, nyt viime aikoina soitin on jääny kokonaan heitteille.. Metässä sillä on jotenki siisti soitella, vielä ku menee niin kauas ettei muitakaan häiritse.

Kerran hyppäsin pyöräni selkään ja karautin auringonlaskuun, tai ainaki leirintäalueen rantaan. Kiva paikka, aina muitaki ihmisiä mutta kuitenki rauhallista.

Seuraavissa kuvissa esiintyvä retki oli paras. Heräsin viiden aikaan, mutta ootin että sää vähän kirkastuis. Seittemältä astuin ulos reppu pakattuna ja suuntasin kohti rantamaisemia. Pyörä kulki lämpimässä aamussa hiljasen kaupungin laitamilla, paljo muita ei näkyny eikä kuulunu. Olin retkellä lähes viis tuntia, vaikka retken kävelyosuus oli ehkä neljä-viis kilometriä vaan. Kyykistelin kasteisessa metässä kuvaten kaikkea mahollista, kävin lintutornilla ja löysin majakan, jossa legendan mukaan kummittelee. Opettelin näkemiäni lintulajeja opastaulujen avulla, istuin luvattomalla nuotiolla polun varressa, soittelin huilulla ja nautin. Reissu pitäs ottaa uusiksi heti ku ehtii.

Polku oli tosiaanki monimuotoinen, pitkospuita enimmäkseen mutta myös polkuja ja rämeikköä.

Tein uuden aluevaltauksen käymällä retkipaikalla, missä ennen en ollu käyny. Kiva paikka virran rannalla, nimeä en nyt tähän hetkeen muista. Paikalle sattu tuttuja nuoria kuvaamaan valmistujaiskuvia, en ekana oottanu näkeväni juhlamekkoa ja korkkareita keskellä mettää, pitkän mutaisen tien päässä. Mutta sain hauskan tilannekuvan todellisesta tuhkimo-kohtauksesta. :P

Herrasmies kiinnittää neidon kengät, tottakai.

Hei pitkästä aikaa!

Laitetaanpa jotain sisältöä tännekin että on sitte jälkipolville näytettävää. :P

Mulla loppu perjantaina ihan paras harjottelu, nyt on ikävä sinne eikä koulussa olo oikeen nappaa. Onneksi se on sellanen paikka mihin voi mennä hengaileen aina välillä ku ehtii.

Laitan räntäpäivän kunniaksi värikkäitä kuvia, pidettiin harjottelupaikassa Koivutuvalla väripäivä, peitettiin huoneen lattia paperilla, laitettiin sormivärejä kuppeihin ja päästettiin lapset valloilleen. Lopputulos oli huikea! :D

Värihuoneeseen lapset tuli vihreän tunnelin kautta, alussa nostatettiin fiilistä kahen värilaulun kans ja alettiin hommiin. Laitoin taustalle Auringonmaa-cd:n soimaan ja sitten vain maalailtiin. :) Oli ihanaa. Olin sen päivän värivastaava sitten, vedin alkulaulut ja olin oikeastaan melkein koko päivän maalaamassa, kun aina tuli uusia maalareita. Kesällä ulos paperia maa täyteen ja pensselit käteen! Ai herkku!

Pieni taiteilija.

Kerranki saa sotkea :) 

Joku käveli käsillään tästä!

Söpöt pikkuvarpaat <3

Ilotulitusta. :)

Heja!

Iso ja pieni.

Mää en pese näitä, vaan meen huomenna eskariin tälleen!

Ja jos joku säikähti, että puhuu työharjottelusta, ja sit on lasten kuvia, niin olen kyllä pyytäny luvat lasten kuvien julkaisuun, myös varvaskuviin! :)

Käärikää itsenne väreihin ja huomatkaa sen piristävä vaikutus! Nauttikaa keväästä ja auringosta, retkeilkää, pyöräilkää, tanssikaa vesisateessa ja naurakaa lintujen kans! Kohta se kesä on ja kärpäset alkaa kiusaamaan! :P

Ps. Jeejee kesätyötki selvillä, melkeen liikaaki!

Ei niin mitään.

Elo mainen on kuin lunta vaan
niin kaunist, vaan nopeesti sulavaa
jos lähtee rämpiin niin uppoaa
on parempi kevättä odottaa
ja muutenkin, hetkeä oikeaa
jos tuntuu että ahdistaa
eikä osaa tehdä oppariaan
tai jaksa edes siivota
eikä astioitaan tiskata
on silloin parempi vaatteita
paljon päälle pukea
ja mennä lumeen makaamaan
kai kaikki hoituu aikanaan
kohta arska hanget alentaa
ja taivallus on helpompaa
palataan silloin asiaan
ehkä kylänraitilla tavataan
kun talviunilta kohoan. Moro.

Oon aatellu muuttaa kirjastoon asumaan, että saisin tehtyä opparia eikä tarvis aina ajaa tuota matkaa pyörällä lumisateessa ja tuulessa. Koska se ei luonnistu multa mitenkään helposti. Voin kuitenki olla ylpeä tuosta ylläolevasta runosta, mikä on ihan selvästi oikea loppusoinnullisen proosan ylistys ja suorastaan hivelee kaikkien aivojen kirjallisuusnystyröitä. Sis ihan oikiasti, nyt näyttää siltä että sekoamassa on tää plikka kaikkien määrämittaisten, vapaamittaisten, kalevalaisten ja perinnerunojen kans. Ja niitäku vielä pitäis viisvuotiaille mennä opettaan oppari-interventioissa! Huh heijaa saahan sitä kuvitella. Kyllä minä niin mieleni pahoitin ku hoksasin että ei oo minusta opiskelijaksi, eikä tuu. Mutta eihän se oo mikään pakko jouluksi valmistua. Kyllä maailma pyörii ilman yhtä valmista sosionomia! Tai vaikka lakkais pyörimästä, tuskin sekään suoranaisesti mun laiskuuen syy ois.

Kirjastossa on kyllä muuten hyvä fiilis, saa melkeen jotain tehtyäkki ku ympärillä on hälinää ja elämää, ni pystyy keskittyyn. Täällä on valosaa ja avaraa, toisin ku kämpällä, ja kirjat löytyy (jos löytyy) käden ulottuvilta ja ilmassa leijuu vuosikymmenten opiskelijoiden reipas henki. Vois silti joku käyä heittään mulle vähän innostusta. Halpa-Hallista tai ihan mistä vaan, oon kateellinen tolle vierustoverille joka kehtas luovuttaa jo nyt! :P (hei, salmiakit ois jees, ja kirpeet)

Siisti kirjottaa pitkään aikaan tämmönen sekopäinen ajatuksenvirtalausepuklaus kaikkien fiksujen lauseitten jälkeen mitä ois pitäny opparisuunnitelman sivuille ilmestyä. Mutta ei ilmestyny. Ei se oo hölömö joka kirjottaa, vaan se joka lukee!

Paljo mieluummin lähtisin kattoon tota rakasta pikkutonttua.

Elvira Lyydia Wäinöntytär osa 3

Talvi on antanut odotuttaa itseään pitkään, pitkään. Hartaasti on ennustettu talven tuloa milloin mistäkin linnun ohilennosta, mutta vieläkään ei sitä ole tullut. Vettä on kyllä tullut senkin edestä, enemmän kuin on tarpeen. Kohtahan tuo alkaa kaivovesikin jo maistua sadevedelle. Syksy tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, vaikka joulu on pian täällä. Onhan lumi toki välillä näyttäytynyt, mutta liian pian sulanut pois.

Alkusyksystä syksy tuntui kivalta, kun kadut peittyivät hetkeksi oransseihin lehtiin, mutta kohta jo ruskeisiin, mädäntyviin. Askelten alla ne siirtyivät ojan reunaan, unohduksiin kuten kaiken kauniin kohtalona on. Nyt paljaat puut huojuvat repivissä myrskyissä, talojen ikkunat pysyvät kiinni ja koko kylä näyttää itseensä käpertyneeltä ja tyystin hiljaiselta. Satunnainen kulkija kohtaa tiellä vain kissojen läpitunkevan katseen, ennenkuin ne varjoihin liukenevat.

Koko maailma odottaa.


Se vartoo hiljaisena, kumarassapäin valkeaa, kaiken uudistavaa lumipeitettä joka hohteellaan maalaisi maiseman. Joka peittäisi lian ja toisi edes hetken näköharhan puhtaudesta.

Elvira kyllä tietää talven vaivat ja lapion raskauden, mutta joulukuun lumen vihdoin tulvahtaessa pilvistä hän tuntee olevansa sinisilmäinen tytönheitukka iloitessaan lapsellisen paljon. "Tekisinpä lumienkelin jos edes neljä miestä minut sais nostettua ylös!"

Pehmeässä maisemassa tuntuu tiaisetkin onnellisempana sirkuttavan. Näyttää kuin kylän mökit suoristaisivat hartiansa ja nostaisivat kasvonsa lumen hyväiltäväksi.


Valkealle pihalle on yön aikana ilmestynyt pieniä jälkiä, talon tonttu on huolehtinut tilasta isäntäväen uinuessa.