Viherterapiaa.

Vaikka tiesin, että päivä on kuuma, en lähteny ulos vasta ko seittemän aikaan. Onneksi, koska sillon aurinko paisto jo sen verran matalalta, että maan matalaiset kasvit näyttäyty erikoisen hienoina. Poikkesin mettään, ja viihyin siellä yli tunnin. Viienkymmenen metrin päästä päämajasta, aivan ihana paikka! En ollu edes sinne mettään menossa, mutta joku sinne veti. Varmaan kuusten oksien välistä vilkkuvat vihreät täplät kiinnitti huomion.. Oli niinku ois astunu keijumettään, kaiken näköset kukat siellä jo pisti vihreää lehteään kohti aurinkoa. Niin minä sitten uin siellä viimevuotisissa kuusenhavuissa ja koivunlehissä, enkä voinu olla nauramatta ääneen. Eväät vaan puuttu! Kuvia tuli otettua varmaan kolmesataa, josta sain onneksi karsittua yli puolet pois ja tänne laitoin vain osan. :) Voit yrittää päästä tunnelmaan näien kuvien avulla, mutta parhaiten se toimii, ku astut ulos ja laskeudut maan tasolle! Kannattaa ottaa myös kamera mukaan. :) Sitten ei varmaan niin paljo ihmetellä kuusen takana ryömijää..

Joskus pitää laskea katse
vielä vähän alemmas
että voi huomata auringon.

Läpi kuolleen lehtikerroksen, kohti loistavaa palloa,
nousi tämä herkkä ja hentoinen, täynnä voimaa ja valoa.

Kuulin keijujen naurut ja askelten kahinan, kun ne leikkivät piilosta täällä.

Vastasyntyneen untuvaa.

Piikikäs, sielukas ja haavoittuva. Kuten moni meistä.

Hämähäkki on kutonut auringonsäteet verkkoonsa.

Kimalainen.

Ryhmässä on voimaa!

Saniainen vielä vähän ujosteli aurinkoa.

Viinimarjoja.

Lehtikuusen ponnarimuotia.