Hei pitkästä aikaa!

Laitetaanpa jotain sisältöä tännekin että on sitte jälkipolville näytettävää. :P

Mulla loppu perjantaina ihan paras harjottelu, nyt on ikävä sinne eikä koulussa olo oikeen nappaa. Onneksi se on sellanen paikka mihin voi mennä hengaileen aina välillä ku ehtii.

Laitan räntäpäivän kunniaksi värikkäitä kuvia, pidettiin harjottelupaikassa Koivutuvalla väripäivä, peitettiin huoneen lattia paperilla, laitettiin sormivärejä kuppeihin ja päästettiin lapset valloilleen. Lopputulos oli huikea! :D

Värihuoneeseen lapset tuli vihreän tunnelin kautta, alussa nostatettiin fiilistä kahen värilaulun kans ja alettiin hommiin. Laitoin taustalle Auringonmaa-cd:n soimaan ja sitten vain maalailtiin. :) Oli ihanaa. Olin sen päivän värivastaava sitten, vedin alkulaulut ja olin oikeastaan melkein koko päivän maalaamassa, kun aina tuli uusia maalareita. Kesällä ulos paperia maa täyteen ja pensselit käteen! Ai herkku!

Pieni taiteilija.

Kerranki saa sotkea :) 

Joku käveli käsillään tästä!

Söpöt pikkuvarpaat <3

Ilotulitusta. :)

Heja!

Iso ja pieni.

Mää en pese näitä, vaan meen huomenna eskariin tälleen!

Ja jos joku säikähti, että puhuu työharjottelusta, ja sit on lasten kuvia, niin olen kyllä pyytäny luvat lasten kuvien julkaisuun, myös varvaskuviin! :)

Käärikää itsenne väreihin ja huomatkaa sen piristävä vaikutus! Nauttikaa keväästä ja auringosta, retkeilkää, pyöräilkää, tanssikaa vesisateessa ja naurakaa lintujen kans! Kohta se kesä on ja kärpäset alkaa kiusaamaan! :P

Ps. Jeejee kesätyötki selvillä, melkeen liikaaki!

Ei niin mitään.

Elo mainen on kuin lunta vaan
niin kaunist, vaan nopeesti sulavaa
jos lähtee rämpiin niin uppoaa
on parempi kevättä odottaa
ja muutenkin, hetkeä oikeaa
jos tuntuu että ahdistaa
eikä osaa tehdä oppariaan
tai jaksa edes siivota
eikä astioitaan tiskata
on silloin parempi vaatteita
paljon päälle pukea
ja mennä lumeen makaamaan
kai kaikki hoituu aikanaan
kohta arska hanget alentaa
ja taivallus on helpompaa
palataan silloin asiaan
ehkä kylänraitilla tavataan
kun talviunilta kohoan. Moro.

Oon aatellu muuttaa kirjastoon asumaan, että saisin tehtyä opparia eikä tarvis aina ajaa tuota matkaa pyörällä lumisateessa ja tuulessa. Koska se ei luonnistu multa mitenkään helposti. Voin kuitenki olla ylpeä tuosta ylläolevasta runosta, mikä on ihan selvästi oikea loppusoinnullisen proosan ylistys ja suorastaan hivelee kaikkien aivojen kirjallisuusnystyröitä. Sis ihan oikiasti, nyt näyttää siltä että sekoamassa on tää plikka kaikkien määrämittaisten, vapaamittaisten, kalevalaisten ja perinnerunojen kans. Ja niitäku vielä pitäis viisvuotiaille mennä opettaan oppari-interventioissa! Huh heijaa saahan sitä kuvitella. Kyllä minä niin mieleni pahoitin ku hoksasin että ei oo minusta opiskelijaksi, eikä tuu. Mutta eihän se oo mikään pakko jouluksi valmistua. Kyllä maailma pyörii ilman yhtä valmista sosionomia! Tai vaikka lakkais pyörimästä, tuskin sekään suoranaisesti mun laiskuuen syy ois.

Kirjastossa on kyllä muuten hyvä fiilis, saa melkeen jotain tehtyäkki ku ympärillä on hälinää ja elämää, ni pystyy keskittyyn. Täällä on valosaa ja avaraa, toisin ku kämpällä, ja kirjat löytyy (jos löytyy) käden ulottuvilta ja ilmassa leijuu vuosikymmenten opiskelijoiden reipas henki. Vois silti joku käyä heittään mulle vähän innostusta. Halpa-Hallista tai ihan mistä vaan, oon kateellinen tolle vierustoverille joka kehtas luovuttaa jo nyt! :P (hei, salmiakit ois jees, ja kirpeet)

Siisti kirjottaa pitkään aikaan tämmönen sekopäinen ajatuksenvirtalausepuklaus kaikkien fiksujen lauseitten jälkeen mitä ois pitäny opparisuunnitelman sivuille ilmestyä. Mutta ei ilmestyny. Ei se oo hölömö joka kirjottaa, vaan se joka lukee!

Paljo mieluummin lähtisin kattoon tota rakasta pikkutonttua.

Elvira Lyydia Wäinöntytär osa 3

Talvi on antanut odotuttaa itseään pitkään, pitkään. Hartaasti on ennustettu talven tuloa milloin mistäkin linnun ohilennosta, mutta vieläkään ei sitä ole tullut. Vettä on kyllä tullut senkin edestä, enemmän kuin on tarpeen. Kohtahan tuo alkaa kaivovesikin jo maistua sadevedelle. Syksy tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, vaikka joulu on pian täällä. Onhan lumi toki välillä näyttäytynyt, mutta liian pian sulanut pois.

Alkusyksystä syksy tuntui kivalta, kun kadut peittyivät hetkeksi oransseihin lehtiin, mutta kohta jo ruskeisiin, mädäntyviin. Askelten alla ne siirtyivät ojan reunaan, unohduksiin kuten kaiken kauniin kohtalona on. Nyt paljaat puut huojuvat repivissä myrskyissä, talojen ikkunat pysyvät kiinni ja koko kylä näyttää itseensä käpertyneeltä ja tyystin hiljaiselta. Satunnainen kulkija kohtaa tiellä vain kissojen läpitunkevan katseen, ennenkuin ne varjoihin liukenevat.

Koko maailma odottaa.


Se vartoo hiljaisena, kumarassapäin valkeaa, kaiken uudistavaa lumipeitettä joka hohteellaan maalaisi maiseman. Joka peittäisi lian ja toisi edes hetken näköharhan puhtaudesta.

Elvira kyllä tietää talven vaivat ja lapion raskauden, mutta joulukuun lumen vihdoin tulvahtaessa pilvistä hän tuntee olevansa sinisilmäinen tytönheitukka iloitessaan lapsellisen paljon. "Tekisinpä lumienkelin jos edes neljä miestä minut sais nostettua ylös!"

Pehmeässä maisemassa tuntuu tiaisetkin onnellisempana sirkuttavan. Näyttää kuin kylän mökit suoristaisivat hartiansa ja nostaisivat kasvonsa lumen hyväiltäväksi.


Valkealle pihalle on yön aikana ilmestynyt pieniä jälkiä, talon tonttu on huolehtinut tilasta isäntäväen uinuessa.

Elvira Lyydia Wäinöntytär osa 2

Otetaan katsaus syyskuun askareisiin, ennenkuin siirrytään talven viettoon.

Nyt on Kustulan torpassa touhua! Marjasato on saatava talteen, hillotuksi ja kuivatuksi. Mustikat ja muut kesämarjat on toki jo poimittu pois mutta vielä on kerättävää. Ihan kuin oravat, niin ihmisetkin hamstraavat ruokaa kylmän talven varalle.

Osa pihlajanmarjoistakin saatiin turvaan tilhiltä.

Viinimarjat on tyttö tuonut etelästä pieninä taimina ja nyt ne kasvavat neljänä isona pensaana torpan eteläpäädyssä, metsään nousevalla rinteellä. Maukas marja on löytänyt tiensä luontevasti liharuokien lisukkeeksi, vaikka se alussa oudolta tuntuikin. Se on toisaalta väkevä kuin pihlajanmarja, mutta kuitenkin siinä on sokerin makeutta. Tällaisia herkkuja ne etelän ihmiset syövät päivät pääskytyksen, tuumaa Elvira ja tuntee olevansa itsekin hirveän herraskainen.

Viinimarjat tipahtelevat tasaiseen tahtiin korin pohjalle. Tottuneena lypsäjänä homma käy joutuisaan, kelpaahan sama tekniikka molempiin hommiin. Selkäkin saa levätä kun tässä voi istuskella penkillä samalla kun poimii. Puolukkareissujen jälkeen on saanut siitäkin vaivasta nauttia riittämiin, mättäällä istuskelu kun ei rovetta täytä! 

Sisällä työt jatkuvat pitkälle iltaan. Elvira häärää lieden edessä, kattiloita kiehuu useampi ja Gustaf saa olla päntiönään kantamassa uusia puusylyksiä. Ja joka käynnillä ukko työntää lusikkaansa marmeladiin ja väistää hörähtäen vaimon hätistelyjä. Misku on valinnut talon parhaan paikan lieden edessä ja huolehtii siitä, että on varmasti mahdollisimman häiritsevästi tiellä koko ajan. Odottaa kai maahan tippuvia hillomaistiaisia mutta turhaan, ei Elvira ruokaa sillä tavalla tuhlaa!

Pöydällä on purkkeja ja purnukoita, paperipusseja ja lasipulloja. Ilmassa leijuu makeankirpeä tuoksu, joka piirtää mieleen kuvia menneistä ajoista. Juuri tällaiselta isännästä tuntuu, kun illankähmeessä rantteelta palatessa jo kauas näkyy lyhdyn tuike ovensuussa. Pieni tuikku näkyy niin kauas kuin suoraa tietä riittää. Turvallisesti se viitoittaa tietä töistä väsyneelle kulkijalle. Elvira taas muistaa, kuinka ennen yhdessä lasten kanssa poimittiin puolukoita kädet kohmeessa ja kuinka kodin lämpö tuntui sen jälkeen kaksin verroin ihanammalta. Ei ole meillä tässä mitään hätää, nousee kiitollinen ajatus kummankin sydämestä, lukevat sen toistensa silmistä ja hymähtäen jatkavat hommiaan.

Purkit odottavat kuljetusta kellariin, punainen hillo antaa lupauksen lämmöstä tulevan talven kylmyyteen. Korkkien alla on säilöttynä välittämistä, rakkautta ja mummon sylin pehmeyttä. Jouluksi ovat lapset luvanneet tulla kotiin, ei kuulemma missään niin herttaiselta joulu tunnu kuin kotipirtissä. Viimeksi kesällä kävivät, pienet tähtisilmät vanhempineen. Lasten ikävä on jokailtainen vieras tässä tuvassa, mutta odotus näkemisestä on silti aina suurempi. Niin nopeasti menee syksy ja kohta joulu jo kolkuttaa porstuassa!

Lieden lähelle lämpimään laitetaan osa puolukoista kuivumaan, siten ne säilyvät talven yli jos vaikka kellari ei tarpeeksi jäähtyisikään. Elvira leikkaa talouskaupan pahvista kortit joka purkin kylkeen ja tekstaa niihin haparoivalla käsialallaan Puolukkahillo, Viinimarjahillo, Pihlajahyytelö, Marjamehu, Joulumarmeladi, Puolukkamehu. Ei vanhakaan jouda jouten olla!

 

Elvira Lyydia Wäinöntytär osa 1

Kun syksyn aamuaurinko nostaa ensimmäiset säteensä punaisen pihapiirin ylle, nousee Elvira Lyydia Wäinöntytär yhtä aikaa kukkoherra Eevartin kanssa. Kuiva koivuhalko palaa keittiön uunissa pian iloisesti ja tumman ruispuuron tuoksu houkuttelee ylös myös Gustaf-isännän. Pöydällä on kovan leivän seurana kuivalihaa ja itsekirnuttua voita. Kahvi on aivan aitoa tavaraa ja sopivan vahvaksi keitettynä saa vanhukset istahtamaan ennen töihin rientämistä. Sillä lähtee taas päivä käyntiin, kuten tuhannet tätä ennen. Pankolla venyttelevälle Misku-kissallekin riittää puuroa ja lämpimän maidon se saa seuraamalla emäntäänsä navettaan.

Navetan hämärästä lemahtaa lämmintä löyhkää kirpeään ulkoilmaan. Enää yksi lehmä hamuaa heinää karsinassaan, vaikka tilaa olisi useammalle. Seinän raossa rapisee kutsumattomat vieraat, mutta Misku on kuin ei huomaisikaan ja antaa palttua saalistajan velvollisuuksilleen.

Lypsyjakkaralla Elvira antaa ajatustensa viivähtää entisissä työntäyteisissä päivissä, kun lapset olivat vielä kotona ja navetassa asusti viisi lehmää sekä kissapoikue aina keväisin. Lapsia sai alituiseen olla hätyyttelemässä pois heinäparvelta, mistä he tykkäsivät hyppiä alas heinäkasoihin. Olipa jonkun kerran saatu vaivata kylän lääkäriä moisen temppujen jälkeen. Mutta ei se lapsi ikinä itse kävele, jota aina talutetaan, tuumaa muori, silittää uskollisen Hanttunsa kylkeä ja tarttuu talikkoon. Lanta lentää kaaressa kottikärryihin ja Hanttu saa puhtaat oljet alleen. Kulottuneella niityllä on mukava laiduntaa, kun viereisellä pellolla on naapurin lehmät joiden kanssa voi ammua kuulumiset.

Elviran päivä kuluu monissa talon askareissa, vesikorvot on täytettävä kaivosta ja omenat kerättävä. Ämpärit pullistelee punaposkisista omenoista, jotka pomppivat Miskun riemuksi pensaiden alle ja vierivät hankaliin kivenkoloihin kun oksia ravistaa. Kihtiset polvet valittaen muori kyykkii, koukkii pitkällä kepillään karkulaiset sankkoon ja huikkaa hyvät huomenet portista lampsivalle Vertille joka Gustafin kanssa ruukaa polttaa piipulliset ohikulkeissaan.

Vertti on usein heilläkin ollut heinäaikaan apuna ja kolmantena syömämiehenä sunnuntai-aamun riisipuurolla. Perhetönnä miehenä kun ei oman pöydän särvin aina ole kovin hääppöistä. Ei se mitään, mielellään Elvira kestitsee vieraita, samallahan se täyttyy Vertin vatsa kun omakin. Kun Vertti taas jatkaa matkaansa, hänelle on ilmestynyt paperipussillinen omenoita risaisen salkkunsa pohjalle. Käärö painaa ja rapisee mukavasti kainalossa. Ei köyhänkään suu tuohesta ole, myhäilee Vertti ja viheltelee hilpeästi mennessään. Eteenpäin elävän mieli!

Ärsyttävät ihmistyypit ?

Etin joululauluja youtubesta ja törmäsin jossain käänteessä vlogiin nimeltä ärsyttävät ihmistyypit. Hmm, kuulosti niin älyttömältä jutunaiheelta, että klikkasin videon auki. Ilmeisesti tykkään tuhota aivojani järjestelmällisesti...

Lista oli seuraava:

10. Valittajat. Mm. "mua väsyttää" "mä en ainakaan jaksa kävellä kotiin".

9. Ylifanittajat. Muuta ei tästä osiosta saanu selvää ko musiikki oli niin kovalla.

8. Huomionkerjääjät. Netistä kopsattu Tuksu-video.

7. Neuvojat. Eli sellaset ihmiset jotka luulee tietävänsä enemmän kuin muut.

6. Kinuajat. "mun tekee mieli mäkkäriin, voitaisko mennä?" "voisitko ostaa mulle tollasen joooko?"

5. Liikuttelijat. Eli ihmiset jotka naputtaa sormillaan tahi jaloillaan sekä nostelevat housujaan usein.

4. Ikuisuuslaihduttajat. "jos mä sitten huomenna..." Tunnistin itseni.

3. Yli-ihmiset. Sellaset, joilla on asiat paremmin kuin muilla.

2. Liikaa kertovat. Tämmöset ku minä.

1. Koskettelijat. Me olemme suomalaisia, SUOMALAISIA!! Älkää koskeko. Olkapäästä kiinni, ootko tosissas?!?! Äääk, karkuun!!

Eli inhon määrä oli ihan numerojärjestyksessä tällä tytöllä. Mietin vaan ainaki kinuajien kohdalla, mitä tapahtuu jos tyttö joskus saa oman lapsen ja erehtyy menemään sen kans kauppaan..... 

Ja onneksi tyär ei mua tunne, aikalailla kaikki piirteet löytyy mun peilikaapista. No, myönsi sentään itekki videon lopussa että tunnistaa nuita piirteitä itessäänki, jes.

Mun mielestä ärsyttävä piirre ihmisessä on se, että isoon ääneen toitottaa maailmalle jos ei tykkää jostain ihmistyypistä. Tunnistan tätä ennen kaikkea itessäni. Ja aika noloa on myös tehä noloja vlogeja, joissa puhutaan vaan toisista pahaa.

Nyt niitä löyty myös näköjään "Ärsyttävät mainokset", "Oudot tavat", "Nolot nettisaitit", "Youtuben huonot puolet", "Kiusalliset tilanteet" ja "Asiat, jotka tytöissä ärsyttää".

Eeeii, luovutan!