Se oli aluksi aivan tavallinen kesäpäivä kotona.
Tein keittiössä ruokaa, mietin missä pikkulikat pyörii ja pilkoin salaattia kaikessa rauhassa. Armas systerini Noora ajo pihaan, sen perässä joku random nevöhööd Waiata joka ei ees Suomea pukahtanu! Pitkällisten tulkkausten jälkeen tuli asia selville, edullisesta teltanpaikasta oli kyse. Ja se löyty meän pihalta. Puolentoista tunnin päästä saapui toinen vieraamme Coco. Ne oli reissannu pyörineen ja rinkkoineen Sveitsistä Norjan läpi erinäisten vaiheitten ja Nordkapin kautta. Se on lievä mysteeri, miten tie toi juuriki meijän pihalle, mutta onneksi niin kävi!
Ilta kulu mitä rattoisimmissa merkeissä.
Vieraat pääsi heti ruokapöytään jonka minä olin koreaksi laittanu ja sattumoisin tarjolla oli supisuomalaista porokiusausta. Rankkasade ja ukkonen alko just sopivasti, lappeen alta sitä oli ihan mukava katella, onneksi reissaajien ei tarvinu viettää sitä iltaa teltoissa värjötellen. Sateen loputtua mentiin uimaan, vieraat ihasteli järven kiertävää metsikköä. Sauna oli illan ykkösjuttu, se sai täydet pisteet. Äitin ja isän paistamat muurinpohjaletut ei jääny kauas taakse ja hillahillo hävis kuin huomaamatta parempiin suihin.
Olen pitäny itteäni huonona englannin puhujana, enkä voi muuta nytkään väittää. Siksi vähän jännitin aluksi miten käy, mutta loppujen lopuksi kaikki suju ihan hyvin! Ymmärrettiin toistemme lauseista kuitenki jopa noin puolet, eli aika mainiosti. Loppulauseille vaan hymähdeltiin ja luovutettiin kolmannen yrityksen jälkeen. :D Nimenomaan niin päin että minä en ymmärtäny toisten hyvää enkkua ja toiset ei ymmärtäny mun lausumisyrityksiä...
Seuraavana aamuna Coco oli jo livahtanu pyöränsä kanssa, ja Waiatan vein tienvarteen liftauskyytiä ootteleen. Pyöräilylakko oli voimassa polvivamman takia ja matka jatku liftaamalla halki Suomen ja Baltian maitten kohti Sveitsiä. Tuntu niin pahalta jättää tyttö yksin tien laitaan kantamuksineen! Meinasin hypätä laukkuun mukaan. Lyhyestä ajasta huolimatta joku yhteys sytty, ja kohtaaminen jäi todella mieleen ja puheisiin pitkäksi aikaa. Ajattelin, että en tule Waiataa enää näkemään, onhan maailma kuitenkin aika iso ja minä huono reissaamaan. Siksi olikin niin vaikea kääntää takavalot yksinäiselle hahmolle bussipysäkillä.
Jossain sydämen pohjalla kyti kuitenkin tieto siitä, että en ehtiny opettaa Waiatalle kukkaseppeleen solmimista, vaikka lupasin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti