Kellojen soidessa.

Kantsii lukia edellinen teksti eka jos haluaa tietää tarkemmin reissun taustat...

Kesä lähesti loppuaan, kun kävin tarkistamassa sähköpostin.
"... Because the life is a big surprise, I am sure we will meet us again. It's important for me to tell you that you are welcome in my house, in Lignerolle, In Switzerland. You can come with your friends, family for holidays, you are welcome. You gave us a lot of things, this evening will be in my memory during lot of time...  Write me some news about you :) I want learn how to do a crown of marguerite :) ..."

Äiti oli saanu samantyylisen kirjeen ja innostu isän kans asiasta täysin. Mehän lähetään Sveitsiin! Otin koulusta viikon lomaa, äiti ja isä hankki passit ja varattin lennot. Vain lievien kommellusten kautta laskeuduttiin Geneveen jossa oli ilonen hippityttö meitä vastassa. :) Sydän, syli ja kotinsa ovet avoinna hän otti meät vastaan, lainas sänkynsä (nukku ite teltassa ja poikakaverinsa luona), jääkaappinsa ja autonsa. Ensimmäinen kokemus Lignerollesta oli mahtava kirkonkellojen kumina ja suuri torni joka kohos kylän yläpuolelle.

Ekana iltana heti päästiin hakeen kotitekosta juustoa pieneltä maatilalta ylempää vuoristosta. Lehmien läpi kulettiin että päästiin ovelle. :) Ryhmäpotretin taustalla näkyy Toblerone, sodan varalle rakennettu suojamuuri jota ei oo koskaan tarvinu käyttää. Sveitsi ei oo ikinä ollu sodassa. Sen mukaan on tehty Toblerone-suklaa, jota toivottavasti kaikki on maistanu. Nam! Yhdennäköisyys oli kyllä huomattava.

Tässä se on, meijän vieraanvarainen kotimme. Waiata asu yläkerrassa omassa asunnossaan, isänsä asu alakerrassa vaimonsa kanssa.

Kadehdittava ikkunanäkymä. Aamusumussa kylpeva pikkuruinen Lignerollen kylä oli täynnä lehmien kilkatusta ja heinäsirkkojen sirinää. Kirkon kello löi puolen tunnin välein niinkuin kunnon kellon kuuluuki, puolelta päivin se löi taukoamatta pari minuuttia. Ei tarvinu asunnossa kelloa ku voi kurkata vaan ikkunasta tai laskea lyönnit :)

Soittajapojat oli vallottavia energisyydessään ja ansaitsivat kyllä lanttinsa. Lausannen kaupungilla oli rento tunnelma, ihmiset osti kaikki syötävänsä toreilta ja soittajia oli monella kulmalla. 

Kaupungin kruunas jylhä kirkko, jonka isoimman tornin huipulle kiivettiin ja sieltä on kaks seuraavaa kuvaa. Kirkon pihalla taas yks porukka veteli menemään reipasta musiikkia ja ihmiset siemaili cappuccinojaan kaikessa rauhassa helteestä nauttien.

 Vuorista ei päässy eroon missään näillä kulmilla, aina oli joko Alpit tai Jura-vuoristo maiseman kehyksenä. Enpä valittanu.

Yhtenä päivänä me käveltiin metsäpolkua lehmähakojen poikki kattomaan La Grand Vyta, huimaavan syvää kanjonia. Onnekkaasti oli mahtava sumu just sillon, ja näköalat jäi aika sumeiksi. Kävelyretki oli silti ihana ja tykkään näistä sumukuvista. Etenki nää maagiset lehmät oli aivan huippuja. Mitään ei näkyny maisemassa, mutta lehmänkellot kilkatti joka puolella! Se oli ihan taianomaista.

 Puff! Yhtäkkiä sumuverho repes, ja kieleke näyttäyty meille. Pohjaa ei kyllä näkyny, kanjonin valtavuus jäi vaan arvailujen ja googlen kuvahaun varaan.

Muutama metri takana tyhjyyttä :) Äiti meinas saaha sydärin ko kurkistelin tuossa. Hieno paikka, vaikka maisemat ei niin näyttäytynykään!

Uskomattoman pieniä Alppitaloja törötti vuorten rinteillä, jotku nautti roikkuvan silkan tahdonvoiman varassa kielekkeillä, seinä kymmenen senttiä tiestä. Alkeellisimmanki ladon nurkalla ja ikkunoilla oli kukkakimput ja värikkäät ikkunanluukut. 

Suoraan Pikku Heidi -kirjasta maisemat, siinä kirjassa ei oo mitään liioiteltuja maisemakuvauksia. Oli hienoa päästä ne näkemään, mun pappa kuulemma tykkäs mun nimestä, koska mielsi sen Heidiksi eli Heitiksi. Mummu oli lapsilleen lukenu Pikku Heidiä ja pappa oli tykänny kuunnella vierestä. Onpa mulla vieläki tallella kortti jonka pikku Heiti 5-vuotiaana on saanu papalta. Siinä on ryppynen bulldoggi ja teksti "Älä ole niin vanha miltä näytät vaan niin nuori miltä tuntuu".

Kanjonireissun päätteeksi saatiin kutsu Waiatan isän luo fondue-illalliselle. Tulipahan sitäki kokeiltua, ja kyllä maistu! Ihan ammattilaisen elkein uiteltiin leipäpaloja juustossa ja siemailtiin teetä monta kupposta. Tunnelma oli loistava. Illan päätteeksi kysyin varovasti josko pianoa sais kokeilla.. Saihan sitä, ei kuulemma oo 30vuoteen kukaan soittanu. Se oliki suuri ihmetys että joku osaa moista vempelettä vähänkään soittaa! Kunnioittava hiljaisuus soiton aikana ja raikuvat aplodit sen jälkeen sai mut ihan hämmennyksiin. :D

Huolimatta edellisillan säästä, aamu valkeni aina kauniina, lehmänkellojen tavoin hilpeänä. Säilöin loppumattoman kilinän sydämeeni ja siellä se edelleen soi. Vuoristossa olevilla lehmillä pitää olla kellot että kuulee missä menee jos ne eksyy. Kaikilla oli erikokonen, joten siitä lähti hienot sävelmät. Oisin voinu istua koko päivän vaan kuuntelemassa sitä musiikkia.

Päivälenkit Lignerollen rinnekylässä oli nautinnollisia. Ja ne lehmien kellot.... <3

Tosi Alppituristit matkailee autolla, tietenki! Ajaminenki oli melkonen seikkailu, serpentiinitiet ei oo tyhjästä nimeään saanu.. Oppaallamme oli jalka kipeä ni pitkiä kävelyretkiä ei tehty siksi.

Kyllä sen sanon että ei oo koskaan ollu nuin hienot näköalat piirustuspaikalla!! Vaikka monessa paikassa paperia sutannu olenki. Minut piti tulla tuosta väkisillä nostaan ylös ku isä oli tilannu ruuat. Ikävöin totisesti tuota kielekettä siellä 2 kilometrin korkeudessa. 

Maisemat vaihtu minuutissa täydellisestä sumusta huikaisevaan äärettömyyteen ja minä en pystyny muutako ihmetellä. Kyllä siinä tunsi ittensä pieneksi ja tynnyrissä kasvaneeksi.

Vesistö on Sveitsin ja Ranskan yhteinen ja tärkein patoallas, järven toisella puolella on siis Ranska. Vastapäätä kohosi Mont Blancin vuoristo kaikessa jyhkeydessään. Lunta näky kauempana rinteillä ja haukat liiteli maiseman yllä..

 
Salaperäinen tie.










Toki kiinalaisetki oli ehtiny paikalle. En ollu ainoa valokuvaaja..

Niin oli loma lusittu ja aika palata kotosuomeen. Kylmään ja pimeään!! Mukanamme mieletön määrä muistoja ja kuvia, videoita myös ja tietysti äänitin puhelimeen lehmien kilkatusta.. Suuri kiitollisuus Waiataa ja lähipiiriään kohtaan. Poikakaverinsa kokkaili meille useammin kuin kerran ja kaikki töidensä ohessa oli meijän käytettävissä. Ihania ihmisiä! Ihana maa! Ja ihana ranskan kieli joka kuulostaa hauskalta ja näyttää kauniilta.

Eronhetki lentokentällä oli haikea, aina etenki sille joka yksin jää. Isä on kuulemma varaisä, joten minä sain kai itelleni varasiskon sitten. Ja varasiskolle jäi mun hiusharja, vaikkei rastoihin sitä edes tarvi... Maapallo on yllättävän pieni, mutta silti en voinu välttyä ajatukselta "nähäänköhän enää koskaan".

Onneksi muistin, että päivänkakkaraseppelettä en ehtiny taaskaan opettaa.

Mistä kaikki lähti.

Se oli aluksi aivan tavallinen kesäpäivä kotona.

Tein keittiössä ruokaa, mietin missä pikkulikat pyörii ja pilkoin salaattia kaikessa rauhassa. Armas systerini Noora ajo pihaan, sen perässä joku random nevöhööd Waiata joka ei ees Suomea pukahtanu! Pitkällisten tulkkausten jälkeen tuli asia selville, edullisesta teltanpaikasta oli kyse. Ja se löyty meän pihalta. Puolentoista tunnin päästä saapui toinen vieraamme Coco. Ne oli reissannu pyörineen ja rinkkoineen Sveitsistä Norjan läpi erinäisten vaiheitten ja Nordkapin kautta. Se on lievä mysteeri, miten tie toi juuriki meijän pihalle, mutta onneksi niin kävi!

Ilta kulu mitä rattoisimmissa merkeissä.

Vieraat pääsi heti ruokapöytään jonka minä olin koreaksi laittanu ja sattumoisin tarjolla oli supisuomalaista porokiusausta. Rankkasade ja ukkonen alko just sopivasti, lappeen alta sitä oli ihan mukava katella, onneksi reissaajien ei tarvinu viettää sitä iltaa teltoissa värjötellen. Sateen loputtua mentiin uimaan, vieraat ihasteli järven kiertävää metsikköä. Sauna oli illan ykkösjuttu, se sai täydet pisteet. Äitin ja isän paistamat muurinpohjaletut ei jääny kauas taakse ja hillahillo hävis kuin huomaamatta parempiin suihin.

Olen pitäny itteäni huonona englannin puhujana, enkä voi muuta nytkään väittää. Siksi vähän jännitin aluksi miten käy, mutta loppujen lopuksi kaikki suju ihan hyvin! Ymmärrettiin toistemme lauseista kuitenki jopa noin puolet, eli aika mainiosti. Loppulauseille vaan hymähdeltiin ja luovutettiin kolmannen yrityksen jälkeen. :D Nimenomaan niin päin että minä en ymmärtäny toisten hyvää enkkua ja toiset ei ymmärtäny mun lausumisyrityksiä...

Seuraavana aamuna Coco oli jo livahtanu pyöränsä kanssa, ja Waiatan vein tienvarteen liftauskyytiä ootteleen. Pyöräilylakko oli voimassa polvivamman takia ja matka jatku liftaamalla halki Suomen ja Baltian maitten kohti Sveitsiä. Tuntu niin pahalta jättää tyttö yksin tien laitaan kantamuksineen! Meinasin hypätä laukkuun mukaan. Lyhyestä ajasta huolimatta joku yhteys sytty, ja kohtaaminen jäi todella mieleen ja puheisiin pitkäksi aikaa. Ajattelin, että en tule Waiataa enää näkemään, onhan maailma kuitenkin aika iso ja minä huono reissaamaan. Siksi olikin niin vaikea kääntää takavalot yksinäiselle hahmolle bussipysäkillä.

Jossain sydämen pohjalla kyti kuitenkin tieto siitä, että en ehtiny opettaa Waiatalle kukkaseppeleen solmimista, vaikka lupasin...

Blogi, herää!

Onko tää blogi kuollu vai esittääkö se vaan? Tekkee välillä jo mieli jäähyväisvirsi veisata mutta vielä heikko pulssi tuntuu. Asiaa ois vissiin liikaa, ko ei saa aikaseksi mitään tänne laittaa! Vaikka tätä on niin mukava tehä ihan itteni iloksi ja toki teijän muutamien lukijoittenki illantäytteeksi. Siispä nyt on miettiminen, mistä alkaisin. Josko vähän fiilisteltäis kesää?

Mun kesä oli hirviän rento, lämmin ja kerrassaan mukava. En ollu kesätöissä, joten ehin olla kerranki paljo sisarustenlasten kans ja jopa sisarustenki. Reissasin ihan muutamassa paikassa Kokkolan-Helsingin-Tampereen-Nurmijärven-Pyhäjärven-Ranuan-Kittilän-Inarin-Rovaniemen-Muhoksen-Oulun-Ranuan-Kokkolan tienoilla. Ja jossain tuolla päin.

Menin metsään. Ja suolle ja pitkospuille.

Matkustin 400 km autolla ja 4,5km kävellen metsässä ja pitkospuilla, että pääsin todistamaan nuorta rakkautta. Onnea heille!

Istuin auringon laskiessa yksin hiekkarannalla, soitin huilulla rauhallisia lauluja ja uitin varpaita. Sitten kävelin soitellen kotiin, jossa ilmesty yläkerran ikkunaan muutama pikkulikka joille piti soittaa iltalauluksi "Levolle laskeun Luojani".

'

Mää mökkeilin, mummoloin ja telttailin. Laskeuduin palotikkaita pitkin teinien telttaan iltakylään ja piirsin heistä kuvat joille ne sai nauraa. Tehtiin lettijono tarkkaavaisin ilmein, nautittiin toistemme seurasta ja ärsyynnyttiin siitä myös, ja taas naurettiin.

Kyyitin pikkuneitiä enon mopolla ja heilutettiin ohi jyristeleville rekoille.

Tein halkohommia, mutta en yksin. Yhteistyö on voimaa ja eväät maistuu rantteella paremmalta!

Uin. Uitin ja opetin uimaan, Veneilin. Uin.
Taustalla ihana Ahola-mummola<3

Rakastin, en rakastanu, rakastin. Lopetin jahkauksen ja yksinkertasesti rakastin.
Annoin sylihoitoa, keinutin, ärähdin, nukutin, rakastin.
Pomputin trampalla, komensin, kuvasin, rakastin.
Paistoin makkaraa, halasin, neuvoin, ärsytin, rakastin.
Olin täti. Ja sisko. Tytärki yritin olla. Joillekki toivottavasti myös kaveri tai jopa ystävä.

Niin ja soitin minä pianoaki.

Sellainen oli mun kesä. Toivottavasti sullaki oli hyvä kesä.

Niin en ollu töissä. Jäinkö jostain paitsi? En ehkä tienannu kovin montaa tonnia, mutta sainpahan ainaki hyvät naurut!

Hmm, nyt ko mietin ni en ois vaihtanukkaan nuita päiviä muutamaan saturaiseen. Opintolaina kantakoon tästäkin eteenpäin! Hiiohoi!!

Vinkki ens kesään.

Tuliko kesän aikana kertaakaan mieleen, mitä seuraavaksi tekis jätskin syönnin ja grillaamisen välissä? Niin, kellepä ei. Kolmen kuukauen kesäloma onki aika pitkä aika lusittavaksi ja jäänne niiltä ajoilta, ku lapsia tarvittiin kotipelloilla heinänteossa. Toisin on tänään! Nuoriso vaan lorvii kotona ja kuljailee tekemässä tyhmyyksiä. Onneksi koulut on taas alkanu! Ja onneksi edes meän nuorisolla on Esimerkillinen ja Aikuinen Täti (minä), joka näyttää esimerkkiä Urheilullisesta ja Opettavaisesta illanvietosta. Voit säästää vinkit ens kesään tai mennä kokeileen heti, eihän vesistöt vielä oo jäässä.

Vesijumppa á la Heini & Milja

Lämmittelynä ihan perus vesijuoksu. Toista.

Istu pohjaan, nosta jalat pinnalle ja nojaa vähän taaksepäin.
Kehittää tasapainoa ja vatsalihaksia.

Varmista että ilma on tyyni ja allokko vie rantaan päin.
Ota tukeva ote pallosta, ponkaise päälle

ja tee kuperkeikka pallon kanssa.
Kehittää taaskin tasapainoa ja lisää hyvää mieltä.

Nyt, jos huomaat aaltojen vievän poispäin rannasta,
juokse naapuriin kysymään venettä lainaan, ja käynnistä moottori.
Emme suosittele uimalla perään lähtöä, jos edessä ei ole korkeaa kaislikkoa ja rantaa.

Edellisen takaa-ajon väsyttämänä ota rennon tukeva ote pohjasta
koko kropallasi ja nauti rauhasta.

Kurkottele kohti aarteita. 

Rauhaisa selkäkellunta on aina paikallaan!

Kuten myös vaaka. 

Lopuksi vielä klassinen lootusasento,
tunne kuinka mieli on tasapainossa ympäröivän luonnon kanssa
ja pöksyt täynnä hiekkaa.

Onnea! Tämän urheilusuorituksen jälkeen sinusta kuoriutuu oikea luonnonihme, veden elävä tai merihirviö. Tätä löytämääsi harrastusta ei kannata lopettaa heti alkuunsa, vaan voit jatkaa sitä soveltaen syksyn lehtikasoissa, rapakoissa ja talven lumiläjissä. Tsemppiä treeneihin!!

Auringonmaa

Näitä löytyy muutama lisääki :P

Vihdoinki se on käsissä! Uuden uutukainen, vielä lämmin Auringonmaa-cd, Lapin lasten lauluja.

Tekijöinä on kaveriporukka, jotka ei yritäkään olla liian ammattimaisia, soitannan ja laulamisen laatu on hyvää keskinkertaista tasoa.

Laitan levyn soimaan ja otan hyvän asennon. Se alkaa rauhallisesti, kuulijaa herätellen, voimistuakseen iloiseksi helinäksi monien eri soitinten kuljettamana. Mieleen tulee puro, joka iloisesti pulputtaen vie säveltä, levyn puolivälissä tulee ehkä hieman yllättäen suvanto jossa lillutaan hyvin rauhallisissa vesissä. Ensi kuuntelemalta vauhti tuntuu lähes unettavalta (isä nukahti näillä main), mutta loppua kohti vire taas nousee ja laulut vievät sujuvasti eteenpäin. Ehdottomasti parhaat laulut on säästetty cd:n loppuun, kannattaa kuunnella nekin tarkasti. Kun viimeiset sävelet haipuvat pois, levollinen olo säilyy vielä kauan ja arki ei tunnu läheskään harmaalta. Onpa vain hymy huulilla ja askel tavallista kevyempi. Tässä on cd, jonka pariin voi palata yhä uudestaan, rauhalliset laulut eivät ole niin päällekäyviä että levyyn kyllästyisi nopeasti.

Näin lapinihmisenä levyn soidessa tuntuu kuin tapaisin ystävän, joka on vain parantunut vanhetessaan. Kaikki levyn laulut on nimittäin sovitettu vain tätä cd:tä varten, myös lauluvalinnat tuovat uusia elämyksiä kuunteluun. Edellinen ja ainoa äänite Lapin lasten lauluista on 80-luvulta, esittäjänä Sirkut Toivakasta. Luulenpa että tälle levylle on kysyntää Lapin rajojen ulkopuolellakin! 

Levyä voi tilata lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tilaus.auringonmaa@gmail.com, voit myös ostaa minulta tai muilta äänitysprojektissa mukana olleilta tytöiltä. Hinta on 17 euroa, postilähetyksenä hinta on 20€.

Levyn 17 laulusta tutuimpia lienee Tunturitiellä, Lapille, Lapinsirkku, Käki kukkuu, Sompion kehtolaulu ja Mustajoen Angelus. Tilaa ja ota selvää, mitä muita levyltä löytyy! :)