Kissanristiäisiä ja ties mitä!

Nyt on harjotteluaika Nurmijärvellä, hiihtoloma Ranualla, Rovaniemellä ja Oulussa lusittu. Oli mukava tulla takas Kokkolaan, ku kämpällä ootti ystävänpäiväposteja makeine yllätyksineen, kaupanpäällis-lahja pirtelökone pääsi testaukseen hyvässä seurassa ja aurinko paisto. Varastetusta pyörästä en sano mitään, tyhmästä päästä kärsii koko pää. Ruumiille tää kävely tekis vaan hyvää.

Oulussa vietettiin Risto-kissan ristiäisiä, vaikka se saiki heti lempparinimen Jönni. Vieraita oli ainaki viistoista, joista otettiin yhteiskuvaki mutta sitä ei mulla nyt oo. Oli Riston sisaruksia, kummeja, bestman, ja minä pääsin kaasoksi. Oli myös painettua ohjelmalehtistä, äitin puhetta, perheen ja ystävien ohjelmaa. Kiitin kaason puheessani sitä, että on sain yllättävän kunnian olla kaasona, en oo koskaan ennen ollu ristiäisissä kaasona! (Ja taas olin.) Laulettiin kissalauluja ja mulle varattiin pianoesitys, tulkitsin kissanpolkan. Oli jännittävää!! Koko juhla oli oikeen juhlava, liikuttava ja herkkä, juhlakalu käyttäyty oikeen moitteettomasti ja kaikilla oli mukavaa. Laulujen ja faaraon kissa -leikin jälkeen saatiin kahvia ja suklaapiirakkaa. Kyllä juhliminen väsytti, illalla meinasin nukahtaa vallan ennenku muut vieraat ehti ees kotiinmenoa ajatella!

Ristiäispöytä ja Risto keskellä kuvaa.

Veera-äidin pieni puhe.

Ohjelma.

Tärkeät roolit. Juontajaksi valikoitui - tadaa! - minä.

Sunnuntain tortillat. Nam!

Ja sitten Kokkolassa ystävällinen eteisen pöytä toivotti tervetulleeksi. 

Väriä väriä väriä! Vaikka tummaakin.

Kevät!

Kevät tuli kylään, etukäteen soittamatta. Vesi valui pihalla vastaan, aurinko maalasi jääkukat varaston ikkunaan. Pihan puut soitti iltavirren lintujen suulla. Pajut punastellen esitteli vastasyntyneitä kissojaan, Koiranputket oli ylpeinä kummeina. Kukat löysi tien tyttöjen hiuksiin, ahavatuuli leikki lasten kanssa hippaa ja kiusasi varomatonta kulkijaa.
Tottahan me kevät vastaan otettiin, ovi avattiin niin auki ko sai! Pyydettiinpä muitakin vieraita Kevään tuloa juhlimaan. Laitettiin pöytään värikäs liina, liinalle keltainen kynttilä, katettiin parhaat kahvikupit ja karkkikakku. Kevät pyydettiin istumaan, mutta ei se malttanu ko hetken, kohta jo liehui verhoissa ja osoitteli meille kaikki pölyset paikat. Yöksi se ei jäänyt, vaan hävisi kovalla suhinalla männikköön pimeän myötä. Aamuisin keväänkeijuja saattoi nähdä sadoittain pellolla, aurinko sai niiden helmat hohtamaan.

Keijujen sokeritikkarit.

Aurinkotaidetta.

Vielä pakkanen puraisi aikaista Kevään odottajaa.

   

Kevään kunniaksi karkit naamariin!

Ja muffinssin päälle..

Ja kakkuun, tottakai!

Loput otetaan purkkiin mukaan, kun lähetään kevätretkelle.

Oi riemua!

Kevät välkkyy silmissä!

Illan tullen keijut menee sammalikkoon maate.

Laatikon kätkemät räpöstykset.

Laatikoitten kätköistä löytyy näköjään joskus muutaki ku toissavuotista Ghanantuliaissuklaata, käytettyjä kauniita postimerkkejä, heijastimia ja Nalle Puh-tarroja. Sieltä löytyy nimittäin myös Koiramäkitarroja, kynänpätkiä, postikortteja, kirjeitä (saatuja ja lähettämättä jääneitä) ja runoja. Koska kukaan ei oo koskaan osottanu kiinnostusta mun kiiltokuvakokoelmia tai piirustuksia kohtaan, nostan esille muutaman värssyn. Voiko nuita ees runoiksi kutsua? Ehkä ennemmin vanaksi muotoiltu sanaoksennus. 

Keväältä 2013

Aurinko, paista kirkkaammin!

Loista mieleni harmaisiin koloihin

sulata turhat jääpalat pois.

Kipua korkeammalle, ylemmäs!

Alhaalta paistavan auringon valossa

pikkukivetkin

kasvattavat pitkät varjot.

Siksi aamu ahdistaa minua.

Joten paista aurinko,

loista sisälleni asti!

Sytytä silmiini lämmin valo

joka illan tullen lämpimästi tuikkisi.

(Ei, en ollut masentunu, huomasin vaan aamulla kerran jurrissa että kivillä tosiaan oli pitkät varjot ja siitä se sitten tuliki. Tuo sanajono jonka joku vois tulkita tunteenpurkaukseksi, hih.)

Keväältä 2013

Tein onnestani linnun pikkuisen

sen höyhenet ilosta loisti.

Lintu oli värikäs puvultaan

se auringon värejä toisti.

Se lensi ylös pilviin

ja riemuiten

sen laulu ilmoille kiiri.

On siivet viuhkana sivuillaan

ja pyrstö kuin hehkuva viiri. 

(Taas syypää sama aurinko ja takapihan varikset.)

Nocturne-muunnos, opistossa 2012

Ruispalan rouske korvissani

voileivän yllä avoin suu

välipalan onni omanani

päällä makkara, no mikäs muu?

En mä nälissäni sure, huokaa,

mutta ravintoa mulle tuokaa!

Litrat pirtelöä, mihin hukkuu,

tahdon karkin maku suussa nukkuu.

Tuoksut keksien ja kanapeen

kaadan kuppiin sokerin ja teen.

(Tämän esikuvamuunnoksen näin joskus lukioaikoina josta oon sittemmin tehny oman version.)

Kuvat ei nyt mitenkään liity juttuun niinku ei monesti muullonkaan mutta onpahan otettu. Tiiän että joulu meni jo, mutta tulleehan se taas.

Jotku valitti että kommentointi ei onnistu helposti. Luulen että helpottaa, jos vaihtaa lähettäjän nimeksi "nimetön" jos ei oo googletiliä. Ja kirjottaa nimensä kuitenki mielellään viestiin. Koska kommentteja ois mukava saaha, ko mullei oo mittään whatsappia tai semmosia. :P

Onnea isä!

Parempi myöhään ku ei ollenkaan. En muistanu ees kortilla heittää, ja viesti tuntu vähän vaisulta ni laitan tänne kuvakoosteen isästä. :P Mua harvoin haukutaan kauniiksi, mutta monesti saan kyllä kuulla olevani isän näkönen. Mikäs sen parempi kohteliaisuus, isäni on komia mies!! Ja kauneushan on katoavaista muutenki..:D Paljon onnea rakkaalle isälle ja monia onnellisia vuosia tästä eteenpäin ikäistään nuoremmalle perheen päälle!

Sulta sain rakkauden luontoon, pienenä tapeltiin Toppisen tyttöjen kans kumman isä on parempi, "meijän isä rakentaa kaikki mettähallituksen laavut ja Korouomassa on Unskin silta!". Leikkasit multa hiukset seiskaluokkalaiseksi asti, kunnes päätin ottaa sakset omiin pikkukätösiin jossa ne on sen jälkeen sitte aika hyvin pysynykki.. Sanoit mun uuesta lookista sillon "oli meilläki kerran navettapiialla tommoset", se oli varmasti osuvasti luonnehdittu!

Oot kannustanu ja rohkassu mua, välillä ehkä jopa liiottelun puolelle mennen. Jotku elämänvalinnat oisin tahtonu toisin menevän, mutta onneksi oon kuunnellu vanhempia, ja huomannu valintojen olleen siunaukseksi. Aina oon myös rahallista tukea saanu ko oon tarvinnu, toivottavasti ei oo ihan pilalle lellitty tätä tyttöä... Pahoin pelkään.

Autot on ollu meijänki käytettävissä, myös sillon kriittisinä aikoina ku olin just saanu kortin ja ajelin mersulla jokaiseen lumikasaan ja ojaan ja mäntyyn ja savikkoon, ja jatkoin Saaran alottamaa mersun-hajotustyötä. Ruotsin kirjotuksien vastasena yönä herätin sut kaheltatoista ja tulit kiskoon mersun sairaalan takaa ojasta Jounin volvolla..

Oot varma kaveri joulun lautapeleihin ja hyvä vastus mutta siitä mukava, että voitan yleensä sut ;)
No, oishan nuita juttuja mutta ehit pian alottaa kuorsauksen ni pitää lopettaa, ettei myöhästy enää toista päivää onnittelut.

( Ps. Jos voisit hankkia mulle auton kesäksi, ni ois tosi kiva )

Vuosikausien räiskälemestari.

Saara teki kerran Iskä-pipon,
joka on jo vuosia palvellu ja saa
kantajansa näyttämään hauskasti tontulta!

Polvesta polveen siirtyy isien työt.

Kyllä papalta letitki luonnistuu!

Papasta saa turvan, ko pommit paukkuu!

Pappa pehmustaa mukavasti rattorin heiluntaa,
huomatkaa lippis ylöspäin kasan alla.

Kainaloon pääsee kaikki halukkaat.

Vuonna 2011, Viimeset kyytiin!

Ja sitte ylös, onnea 60-vuotiaalle!

Isän ja papan tyttöjä perheessä jo 27
ja varmasti jokainen on käyny sylissä hymyilemässä :)

Kirje Sinulle.

On olemassa omenapuu
jonka oksat maahan kurottuu.
Sen oksissa maja on ihmisten
joita pelottaa maailma tuulinen.
Maja hämärä
lohtua hengittää,
ei mikään siellä uhkaa pelkääjää.

On olemassa omenapuu
jonka oksihin öisin loistaa kuu.
Ihmeistä valoa loiste tuo.
Tule sinäkin
tämän tuikkeen luo!
Istutaan kahden ja kuunnellaan vaan,
kun puu kertoo meille kaskujaan.

On olemassa omenapuu
jonka juurella murheet unhottuu.
Sen oksilla kasvaa onnellisuus
se ilon kukkiin pukeutuu.
Tule kanssani onnea noutamaan,
on elämä kauneutta tulvillaan!

Tule luokse sen suuren omenapuun

kun suru mieleesi asettuu.

Sen lehtiin voi pyyhkiä kyyneleet

pian umpeutuu haavat auenneet.

Tule,

etsitään maja omenapuun

jonka oksat maahan kurottuu.

Oli kerran esitelmä Kehitysvammaisten tukiliitosta.

Veljelläni on yksi kromosomi

enemmän kuin minulla.

Rakkaudenkromosomi se kai on.

Vilpittömyyden, ilon geenivirhe.

Veljelläni on nauravat silmät 

ja kaikkia halaavat kädet.

Hänellä on riemun levittäjän askeleet.

Suu, joka lakkaamatta selittää

ja kyselee, mitä minulle kuuluu.

Veljelläni on herkkä mieli

joka tunnelmat aavistaa.

Liian helppo on hänelle tiuskaista,
syyttömälle.

Silloin sammuu hymy silmistä,

meidän kummankin.

Veljelläni on kyky unohtaa,

halu halata tiuskijaa.

Joskus toivon, että meillä kaikilla

yksi kromosomi liikaa olisi!

Se pieni rakkaudenlisä sydämissämme.

(Äiti käski lisätä että tää on mun itetekemä runo, tietysti, niinku kaikki mitä jossaki julkasen ilman viitteitä! Kuulemma otsikosta saa sen käsityksen että tää on otettu Kehitysvammasten tukiliiton jostain sivuilta...)